Joulu. Mikä se on?

Wikipedia kertoo, että alunperin näihin aikoihin ihmiset juhlivat talvipäivänseisausta. Ja 350-luvulla roomalaiset liittivät siihen Jeesuksen syntymäjuhlan. Tätä aiemmin kristityt olivat juhlineet Jeesuksen kastepäivää eli loppiaista tammikuussa. Ja samainen lähde kertoo myös, että luultavimmin Jeesus ei syntynyt talvella. Raamatussa kerrotaan paimenista kedolla, mutta ei sitä että olisi yö. Kun otetaan huomioon vielä ilmastolliset seikat, kuten se että Jeesuksen syntymäalueella on talvisin sateista ja kylmää, jolloin laumat viettävät yönsä suojassa. Mutta tämä on loppujen lopuksi hyvin irrelevanttia, sillä eihän Stefanoskaan syntynyt tai kuollut Tapaninpäivänä (Pyhän Stefanoksen [ensimmäinen kristitty marttyyri] muistopäivä) tai Johannes 27.12., kun vietetään Apostoli Johanneksen päivää (jos se sattuu sunnuntaille). Kristillisesti joulunajan on katsottu loppuvan Loppiaiseen. Kuitenkin vanha suomalainen jouluperinne kertoo joulun alkavan 21.12. Tuomaan päivästä ja loppuvan 13.1. Nuutin päivään.

Tänä päivänä Joulu on hyvinkin kaupallistunut. Aina joulua on koristeltu, mutta toisille annettavat lahjat ovat sivuuttaneet perimmäisen ajatuksen. Vanha joululaulu mielestäni kiteyttää tämän ajan joulun todella hyvin:

"Me käymme joulun viettohon

taas kuusin, kynttilöin.

Puun vihreen oksat kiedomme

me hopein, kultavöin,

vaan muistammeko lapsen sen,

mi taivaisen tuo kirkkauden?

Me käymme joulun viettohon

niin maisin miettehin,

nuo rikkaan täyttää aatokset,

ja mielen köyhänkin:

Suun ruoka, juoma, meno muu.

Laps' hankeen hukkuu, unhoittuu.

Turhuuden turhuus kaikki on,

niin turhaa touhu tää;

me kylmin käymme sydämin,

laps' sivuun vain jos jää.

Me lahjat jaamme runsahat,

Laps' —tyhjät kätes ihanat.

Oi ystävät, jos myöskin me

kuin tietäjämme nuo

veisimme kullan, mirhamin

tuon rakkaan lapsen luo,

niin meille joulu maallinen

ois alku joulun taivaisen."

Olen myös törmännyt useassa lehdessä artikkeleihin joissa otetaan kantaa, ettei kristillisiä juhlia saisi järjestää kouluissa ja päiväkodeissa. Tämä on mielestäni aika hullua, sillä juuri näiden instituutioiden tulisi taata lapselle ja nuorelle myös uskontokasvatusta, joihin myös juhlat kuuluvat. Ja mitä sitten juhlitaan kun Jouluhan on joka tapauksessa Jeesuksen syntymäjuhla eikä tämä perimmäisenä ajatuksena häviä sieltä minnekään vaikka kristillinen sanoma joulusta poistettaisiinkin. Ja kun kaikille on taattava oman uskontonsa tai uskonnottomuutensa mukainen kasvatus kouluissa ja päiväkodeissa niin senhän tulisi mennä niin että kaikilla uskonnoilla olisi omat juhlansa ja ateistit olisivat sitten sen ajan vaikka koulussa kun eihän heillä ole mitään uskonnollista syytä viettää joulua.

No palataan taas alkuperäiseen aiheeseen.

Itse olen huomannut miettiväni joulua aina vain enemmän ja enemmän kristillisenä ja uskonnollisena juhlana. Tärkeintä minulle on tässä ajassa perhe ja rauha. Täten haluan pyhittää joulun itse sille lapselle joka tuntuu oikeasti hukkuvan hankeen. Käyn haudoilla muistelemassa rakkaita ihmisiä aattoiltana ja joulupäivän olen tänä vuonna vankasti päättänyt aloittaa joulukirkolla.

Joulu on rauhoittumisen ja perheen aikaa. Ja toivottavasti jokainen suomalainen kristitty jossain joulutouhotuksen keskellä uhraa kalliista ajastaan edes hetken Kristus-lapselle, joka syntyi tallissa ensimmäisenä jouluna ja sai lahjoiksi mirhaa, kultaa ja suitsuketta. Ja sen mitä Hän teki elämänsä aikana meidän tähden.

Tähän loppuun haluan linkittää videon lasten toteuttamasta Jouluevankeliumista, jonka myötä haluan toivottaa Rauhallista ja siunattua Joulun aikaa juuri Sinulle.

joulutervehdys

Ennen lomareissua päivitän tänne yläkoulun joulujuhlassa pitämäni puheen. 


Joulu on pohdituttanut mua tänä vuonna erityisesti, ehkä siksi, että ensimmäistä kertaa moniin vuosiin odotan sitä todella. Pitkän aikaa joulu tuntui ihan merkityksettömältä tohottamiselta. Pitääkö muutaman juhlapäivän vuoksi juosta, hermoilla ja valvoa öitä? Eikö voisi ottaa rauhassa ihan koko kuun? Juhlan tuntu tulee kuitenkin siitä, että sitä on saanut odottaa ja valmistella. Rakentaa jotain arjesta poikkeavaa ja tehdä tilaa yhdessä ololle. Arjen keskellä sen tilan tekeminen usein unohtuu. Toisaalta kiirekin kertoo siitä, että yhä edelleen, vuonna 2010 joulu on meille suuri juhla, josta halutaan valmistaa juhlan näköinen, makuinen ja tuoksuinen elämys itselle ja läheisimmille.

Meillä seurakunnan väelläkin joulu teettää töitä ja kiirettä pitää. Ei kuitenkaan niin kiirettä, ettei silloin tällöin ehtisi sitä hiukan pysähtyä ajattelemaan. Eihän kristikunnan suuri juhla ja ilon aihe saa jäädä pelkän kiireen ja tärkeilyn jalkoihin. Tuttu pastori päivitti kesken joulukiireidensä facebookiaan seuraavilla sanoilla:

”Erään suuren ajattelijan mukaan maailma on kaunis ja hyvää elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille” Tähän joku ennätti kyselemään ajattelijan henkilöllisyyttä ja veikkasi itse Raamatusta tuttua Paavalia. Ehkäpä koska kirjoittajana oli pappi.  Pappi kuitenkin lainasi Vexi Salmea. Kommentoijan kysymyksen asettelu ja pastorin vastaus naurattivat, mutta suuri ajattelija laittoi kyllä ajattelemaan.

 Luonto on todellakin tarjonnut kauneintaan tässä joulun alla. Maa kimaltelee ja huurteiset puut kaartuvat kauniisti lumikuorensa alla. Toisaalta kipakka pakkanen luo myös haasteita ulkona liikkumiseen. Eipä kiireen keskellä tule vilkuilleeksi ympärilleen,  näyttää tympeältä kun kouluun on kiire, ja Koskenväylä tai rantatie eivät juurikaan ulkonäöllään säväytä jos kyseessä on kuvasuunnistus tai kävelymatka kaverin luokse ja pakkasta runsaat parikymmentä astetta. Pysähdy siinä nyt sitten ja ihastele. Niin varmaan. Ja vielä pitäisi erikseen pyhittää lepopäivä. Taitaa olla niin, että ei paljon jää laiskotteluun ja rauhoittumiseen aikaa, kokeita kasaantuu joulun lähestyessä aikamoinen määrä, eikä lomakaan vaikuta lomalta, jos sen ajaksi on annettu läksyjä tai tehtäviä.  Vaatimukset myös saattavat ahdistaa. Pitäisi olla kaunista, puhdasta ja siistiä, hienommat jouluvalot kun naapurilla, joululahja tai vähintäänkin kortti likimain kaikille, joiden kanssa on tekemisissä, pakettien päällä tämän joulun trendiväreissä kimaltelevia käherrettyjä koristenauhoja ja loisteliaita jouluperinteitä, ja tapoja, joista voi muille joulun alla kertoilla. Lisäksi vielä vaaditaan rauhoittumista, ja hiljentymistä. Tuntuupa melko mahdottomalta yhtälöltä.

Tämänpäiväisen juhlan ensimmäisessä joululaulussa laulettiin: ”Tahtoisin päästä paimenten mukaan, unohtaa kiireen ja melun rasittavan” Paimenet ne jätti lampaat laitumelle ja työnsä siihen. Tarjolla oli jotain niin jännittävää ja tärkeää, että arjen touhut muuttuivat toissijaisiksi ja saivat hetkeksi jäädä. Useinpa meidänkin arki ja joulun odotus menee touhuamiseksi, stressiksi ja hössöttämiseksi. Kaupallista joulua kritisoidaan ja kiire laittaa kiukuttelemaan. Eilisiltana nuorisotyön joulujuhlassa juteltiin siitä, mitä kukin toivoo joululta. Useat kuitenkin toivoivat joulurauhaa, riidatonta ja kiireetöntä joulua, sekä aikaa olla läheisten kanssa. Siis jotain aivan muuta kun arjen kiirettä ja mahdottomia odotuksia.

Paimenten esimerkki, Vexi Salmen laulun sanat,  sekä tuo jäätynyt talvimaisema tuolla ulkona tarjoavat ajatuksen sellaisesta joulusta, jota ihmiset ainakin puheissaan toivovat. Josko se rantatie näyttäisi kauniilta kun sitä pysähtyisi edes ihan hetkeksi katselemaan, ja juhla tuntuisi juhlalta kun sille antaisi tilaa, keskittyisi vaan siihen mikä tuntuu oikeasti tärkeältä.

Kaiken oikean joulun pohtimisen, kiireestä tuskailemisen ja oman rauhoittumiseen keskittymisen ohella voimme kuitenkin ottaa tulevien päivien lomailuun hiukan oppia lapsilta, Anna 9v kertoo:

Joskus juhlan jälkeen tulee toinen päivä. Ei kukaan oikeastaan tiedä miksi se tulee, mutta ollaan vain iloisia ja lomalla eikä turhaan kysellä.

Lämmintä ja rauhaisaa joulun aikaa, sekä siunattua uutta vuotta kaikille lukijoille!

Tunnon päältä.

"Puhua tai veisata ”tunnon päältä”. Itse kunkin oma historia vaikuttaa siihen, miten koemme kuulemamme ja sen mitä veisaamme tai puhumme. Sanonnalla lienee yhteys synnin tuntoon, pienellä paikalla olemiseen ja kyselevään mieleen." (Lähde: Herättäjä-yhdistys)

Mietin pitkään miten tämän blogin korkkaisi. Ja kun tämä on tällainen oman tunnon paikka niin ajattelin ottaa tuon sanaparin, joka kuvaa hyvin körttiläisyyttä. Hyvin se kuvaa myös tätä miun ja Enilan blogia: kirjoitetaan tunnon päältä, tuodaan esille asioita jotka mietityttävät ja pohdituttavat.Vastauksia harvoin saamme, mutta jaamme maailman ihmettelyn muiden kanssa ja muut saavat siihen ihmettelyyn osallistua. Tai oikeastaan kaikki ovat tervetulleita osallistumaan.

Se miksi olemme seurapenkillä, on varmasti siksi että kirjoituksemme ovat kuin pieniä seurapuheita. Juuri sen mittaisia, jotka puhuttuina kestäisivät körttipastillin imeskelyyn kuluvan ajan, ei sen pidempään, muuten veisataan päälle. Aiheina voi olla niin usko tai uskonto, synti tai armo, kuin raha, maine tai kunnia ja elämän pienet ilot ja surut. Se riippuu varmasti paljon fiiliksestä. Joskus voi olla että tekstikenttä jää tyhjäksi ja joskus tekstejä voi tulla enemmänkin.

Jumala yksin tietää, mitä tästä tulee. Ja aika näyttää.

Tähän olotilaan mieleeni tuli Siionin virsi 239 (löytyy myös tavan virsikirjasta numerolla 560) ja varsinkin kolmas säkeitö. Se voisi hyvin kuvata tätä blogia ja mahdollisesti myös sen tarkoitusta.
Se menee seuraavasti ja siihen tämä ensimmäinen postaus onkin hyvä lopettaa:

Nyt ihmettelen tässä,
Sä kuinka elämässä
Lastasi talutat:
Suo armolahjojasi,
Hellintä hoitoasi,
Ja joka päivä armahdat.