Pyhä huolettomuus

Kesäloma mielletään huolettomuuden ajaksi. Kouluaikoina lomaa oli paljon ja koululta kävely suvivirren jälkeen tuntui niin ihanan kevyeltä, että säästä tai kehnoista todistuksen numeroista huolimatta vapaus huojensi mielen. Meidän aikuisten kohdalla puhutaan lomastressistä ja mietiskellään lomasäitä, mutta silti kesälomaa odotetaan ja siitä puhutaan paljon. Ihminen tarvitsee palautuakseen arjesta irroittautumista sekä joutilasta ja mahdollisimman huoletonta aikaa. Myös Luojamme neuvoi pyhittämään lepopäivän, hiljentymään ja rauhoittumaan.

Nyt kun useimpien kesäloma alkaa olla loppusuoralla ja on aika palata arkeen, voivat myös arkiset huolet ja murheet palata taas mieleen. Jännityksen ja pelon aiheet, aiheelliset ja aiheettomat huolet. Osalla meistä on tapana murehtia lähes aina jotain. Onnellisuuden tunteita on vaikea kokea jos jatkuvasti huolestuu tulevasta tai murehtii mennyttä. Viisautta on erottaa huolista ne, joihin voi vaikuttaa, niistä joille ei voi mitään. Matteuksen evankeliumissa Jeesus neuvoo ihmisiä olemaan huolehtimatta ja vertaamaan itseään muihin luontokappaleisiin, jotka eivät murehdi, ja joista Jumala silti huolehtii. Jeesus haluaa osoittaa meille, ettei elämänlaatumme murehtimalla parane. Jumala kyllä huolehtii meistä eikä meidän lupaukseen luottaen tarvitse itse kantaa murhetta huomispäivästä. Mutta kuinka inhimillistä huoli ja murhe siitä huolimatta onkaan. Taas yksi piirre, joka osoittaa kuinka pieni on ihminen osana suurta suunnitelmaa.

Martin Lönnebon rukoushelmissä ei suotta ole sinistä pyhän huolettomuuden helmeä. Huolten täyttämässä arjessa kaipaamme huolettomuutta ja Taivaan Isän huolenpitoa. Helmeä kuvaillaan rukoushelmiteksteissä näin: ”Kun huoltesi ja rauhattomuutesi kuorma painaa, saat pudottaa taakkasi, unohtaa murheesi ja jättää huolesi Hänelle, joka sanoo: Älkää mistään murehtiko. Minä annan teille rauhan.” Pyhän huolettomuuden äärellä voimme rukoilla: Annan pois huolteni taakan. Otan vastaan Sinun rauhasi.

Keväästä ja Luojasta

Suvivirsi herättää viimeistään ajatuksen siitä, että kesä on täällä. Sosiaalisesta mediasta on tosin saanut seurata jo kauan ihmisten iloa ja intoilua erilaisten kevään merkkien ilmaantuessa näkyviin. Viime syksynä istutin ensimmäistä kertaa kukkasipuleita ja kieltämättä olen ollut melko innoissani tänä keväänä odottaessani millaisia tulppaaneja maasta nousee. Myös kotipihan koivun hiirenkorvat vappuna ja yrttipenkkiin istutetut taimet saavat aikaan hyvää mieltä. Ilmeisesti myös eräs tuttavani on istutellut pihaansa kasveja, sillä statuspäivitys sai ihmettelemään kevään tuloa myös luomisen ja Luojan kautta.
"Ehkä lakkaan uskomasta taivaan ja maan Luojaan sitten, kun ihminen keksii järjellänsä vastineen sille, että nuo rahisevan kuivat siemenet tuonne pihamaalle ja sopivaan multaan kätkettyinä, vettä ynnä valoa saatuaan, nousevat kukoistamaan vihreiksi kasveiksi, tuottaen meille hengitysilman ja ravinnon. Mutta siihen asti painan pääni pätemättä, ja soperran keväisen hallelujan.

Usein kuulee ihmisten puhuvan siitä, kuinka Raamattu ei voi olla totta, ei enää kun sen kirjoittamisesta on kulunut tuhansia vuosia ja varhaisimmat tarinat sijoittuvat maailman synnyn aikoihin. Kuinka niin vanhasta kirjasta voi enää löytyä asioita, jotka olisivat totta tai päteiä tässä päivässä. Kuinka meille voidaan ottaa elämänohjeiksi lauseita ajalta, kun saarnaajat eivät lainanneet facebookin statuspäivityksiä, kirjapainoa tai ruutia ei oltu keksitty, eikä ihmisten arki muutenkaan ollut kovin yhtenäistä elämänmenomme kanssa. Joka kevät kun talvi ja harmaat viimeiset lumimassat väistyvät, tuntuu minusta kuitenkin siltä, että luonto on täynnä merkkejä siitä, että luomistyö on totta ja Jumalan suuret suunnitelmat jatkuvat, vaikka ne onkin kirjattu ylös jo kolmisen tuhatta vuotta sitten. Kun koivut saavat lehtensä ja ensimmäiset kukat puskevat kukkapenkistä, voi pysähtyä hetkeksi ajattelemaan, kuinka ihmeellistä on uusi elämä ja kasvu. Siksi on helppo yhtyä tuttavan ajatukseen, ihmetellä ja ihailla, painaa pää pätemättä ja kiittää kaikesta siitä hyvästä, jonka me kevään ja kesän myötä saamme.