Suutari ja Vieras

Tänä vuonna joulun ajan lempilauluni on Pekka Ruuskan suutari ja vieras. Sanat kertovat tarinan suutarista, vanhasta ja lempeästä miehestä, jolle Jeesus on kertonut tulevansa jouluna kylään. Suutari siivoaa taloaan, laittaa joulua ja kertoo ilouutista kyläläisille. ”Mestari on tulossa kylään meille, hän on ilmoittanut minulle sen varmasti, mestari on tulossa tänään meille, voiko jouluvieras olla enää parempi”. Kaiken valmiiksi saatuaan vanha mies odottaa ikkunalaudalla istuen suurta vierastaan, mutta saakin ovensa taakse köyhän naisen lapsineen ja myöhemmin vielä kaksi muuta avun tarvitsijaa. Ehkä ei ihan sellaisia mestareita kuin suutari oli koko päivän odottanut. Pettymyksestään huolimatta hän ei käännytä vieraita ovelta, vaan kutsuu heidät sisälle ja tarjoaa lämmintä ruokaa ja majapaikkaa tarvitseville. Hän kertoo myös ovensa taakse ilmestyneille odottavansa mestaria ja pyytää heitä liittymään seuraansa, odottamaan suurta vierasta. Laulussa tavoitetaan kauniisti se, mistä joulussa voi parhaimmillaan olla kysymys. Mestarin odottamisesta, luottamisesta siihen, että hän on kanssamme juhlapöydässä, sillä se on varmasti meille ilmoitettu. Suuren juhlan iloisesta ja jännittyneestä odotuksesta sekä mielekkäästä valmistelusta, mutta myös siitä, että odotuksen ohella ei jätetä huomioimatta apua tarvitsevia lähimmäisiä. Lempeä suutari oivalsi, että juhla ei menetä merkitystään, vaikka hän jakaa omastaan ja auttaa heitä, jotka tulevat hänen luokseen apua pyytäen. Illalla suutarin vaipuessa uneen, ilmestyy mestari hänelle taas ja suutari ihmettelee miksi vieras ei tullutkaan hänen ovelleen. Jeesus vastaa suutarille:

”Olin luonas tänään kolmasti. Hyvää joulua ja kiitos sydämestäni!”

Arkinen halleluja

Monesti pysähtyy miettimään onko Jumalaa olemassa, kun katsoo televisiosta uutisia joissa kerrotaan pahuuksista kotimaassa ja muualla maailmassa. Kysytään itseltään, miksi Jumala antaa tällaista tapahtua ja joskus se kysytään ääneen. Kuitenkin on niin että hyvän vastapainona on aina jotain pahaakin. Jos ei olisi pahaa, emme osaisi kunnioittaa hyvää vaan haluaisimme varmasti sitä enemmän.

Itse olen miettinyt viime aikoina missä arkisissa asioissa ihminen voi kokea Jumalan. Ei sen takia tarvitse lähteä kirkkoon että kokisi yhteyttä Jumalan kanssa vaan sen voi kokea hyvin pienessä ja arkisessakin asiassa. Se voi olla radiossa soiva hyvä kappale joka koskettaa sisintä, ystävällinen hymy ankeassa ihmismassassa, halaus rakkaalta ihmiseltä, kuva vastasyntyneestä lapsesta. Nämä voivat olla niitä pieniä ihmeitä elämässämme, joiden avulla jaksamme jatkaa matkaa. Muistaisimmepa olla niistä kiitollisia ja kiittää niin Jumalaa kuin myös sitä lähimmäistä joka sai tämän aikaan.

Kun elämässämme tulee tilanne, jolloin tuntuu että Jumala on kadonnut arkisen aherruksen alle, voi rukoilla Jaakko Löytyn Arkinen halleluja-kappaleen mukaan:

”Tutuilla teillä ei eksyä saata, jokainen etappi ohjaa ja vie.Vieraalla polulla outoa maata harhassa hapuilee: Missä on tie?
Herra opeta näkemään kaunista siellä,
missä vain soi huokauksina aina arkinen halleluja.”

Teksti julkaistaan Ruovesi-lehdessä 21.11.2012

Yhteinen vastuu

Vaalien alla käydään keskustelua vaalilupauksista ja vaikutusmahdollisuuksista. Nykyiset ja tulevat päättäjät puntaroivat niukkojen rahavarojen jakamista kuntalaisten ja palveluiden kesken ja jokaisella äänestäjällä on asiasta mielipide. Gospelbändi Katajainen kansa laulaa vallankäyttäjistä: ”Ei esivalta turhaan miekkaa kanna jos se köyhille jakaa oikeutta, heikkoja vähäisiä siivillä suojaa eikä murtunutta ruokoa jalkoihin tallaa.” Valtaa pitävien tehtävä on pohtia kuinka yhteiset rahat käytetään ja millaisella tasolla kuntalaisten palvelut tulisi säilyttää. Tärkeää on huomioida etenkin ne ryhmät, jotka eivät voi itse puolustaa oikeuksiaan.

Päätöksiin on helppo ottaa kantaa ja vaatia muutosta kestämättömään tilanteeseen. Usein tuntuu kuitenkin siltä, että äänestäjänä unohtuu toinen puoli. Mitä minä voin tehdä edistääkseni oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa? Kristityn vastuu ei pääty äänestyslipukkeen leimaamiseen. Vaikka yhteiskunnan rakenteet poikkeavat Raamatun ajan maailmasta ja kukin voi toimia omissa tehtävissään ulkoistaen muiden palveluiden tuottamisen yhteiskunnalle, eivät Jeesuksen opetukset aidosta lähimmäisenrakkaudesta ole vanhentuneet. Lähimmäisenrakkautta ei voi ulkoistaa. Jokainen voi omalta osaltaan huolehtia siitä, että pitää silmät auki ja on olemassa ihmisenä ihmiselle kun tukea tarvitaan. Apu voi olla monenlaista ja vastavuoroista, eikä sen aina tarvitse olla materiaa. Myös läsnäolo ja ymmärrys korjaa särkyneitä. Toinen korinttilaiskirje puhuu vastavuoroisuudesta ja kohtuudesta: ”Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään.” Uskon, että yhteisellä vastuunkannolla saadaan aikaan vaaleja suurempi muutos.

Pyhä huolettomuus

Kesäloma mielletään huolettomuuden ajaksi. Kouluaikoina lomaa oli paljon ja koululta kävely suvivirren jälkeen tuntui niin ihanan kevyeltä, että säästä tai kehnoista todistuksen numeroista huolimatta vapaus huojensi mielen. Meidän aikuisten kohdalla puhutaan lomastressistä ja mietiskellään lomasäitä, mutta silti kesälomaa odotetaan ja siitä puhutaan paljon. Ihminen tarvitsee palautuakseen arjesta irroittautumista sekä joutilasta ja mahdollisimman huoletonta aikaa. Myös Luojamme neuvoi pyhittämään lepopäivän, hiljentymään ja rauhoittumaan.

Nyt kun useimpien kesäloma alkaa olla loppusuoralla ja on aika palata arkeen, voivat myös arkiset huolet ja murheet palata taas mieleen. Jännityksen ja pelon aiheet, aiheelliset ja aiheettomat huolet. Osalla meistä on tapana murehtia lähes aina jotain. Onnellisuuden tunteita on vaikea kokea jos jatkuvasti huolestuu tulevasta tai murehtii mennyttä. Viisautta on erottaa huolista ne, joihin voi vaikuttaa, niistä joille ei voi mitään. Matteuksen evankeliumissa Jeesus neuvoo ihmisiä olemaan huolehtimatta ja vertaamaan itseään muihin luontokappaleisiin, jotka eivät murehdi, ja joista Jumala silti huolehtii. Jeesus haluaa osoittaa meille, ettei elämänlaatumme murehtimalla parane. Jumala kyllä huolehtii meistä eikä meidän lupaukseen luottaen tarvitse itse kantaa murhetta huomispäivästä. Mutta kuinka inhimillistä huoli ja murhe siitä huolimatta onkaan. Taas yksi piirre, joka osoittaa kuinka pieni on ihminen osana suurta suunnitelmaa.

Martin Lönnebon rukoushelmissä ei suotta ole sinistä pyhän huolettomuuden helmeä. Huolten täyttämässä arjessa kaipaamme huolettomuutta ja Taivaan Isän huolenpitoa. Helmeä kuvaillaan rukoushelmiteksteissä näin: ”Kun huoltesi ja rauhattomuutesi kuorma painaa, saat pudottaa taakkasi, unohtaa murheesi ja jättää huolesi Hänelle, joka sanoo: Älkää mistään murehtiko. Minä annan teille rauhan.” Pyhän huolettomuuden äärellä voimme rukoilla: Annan pois huolteni taakan. Otan vastaan Sinun rauhasi.

Keväästä ja Luojasta

Suvivirsi herättää viimeistään ajatuksen siitä, että kesä on täällä. Sosiaalisesta mediasta on tosin saanut seurata jo kauan ihmisten iloa ja intoilua erilaisten kevään merkkien ilmaantuessa näkyviin. Viime syksynä istutin ensimmäistä kertaa kukkasipuleita ja kieltämättä olen ollut melko innoissani tänä keväänä odottaessani millaisia tulppaaneja maasta nousee. Myös kotipihan koivun hiirenkorvat vappuna ja yrttipenkkiin istutetut taimet saavat aikaan hyvää mieltä. Ilmeisesti myös eräs tuttavani on istutellut pihaansa kasveja, sillä statuspäivitys sai ihmettelemään kevään tuloa myös luomisen ja Luojan kautta.
"Ehkä lakkaan uskomasta taivaan ja maan Luojaan sitten, kun ihminen keksii järjellänsä vastineen sille, että nuo rahisevan kuivat siemenet tuonne pihamaalle ja sopivaan multaan kätkettyinä, vettä ynnä valoa saatuaan, nousevat kukoistamaan vihreiksi kasveiksi, tuottaen meille hengitysilman ja ravinnon. Mutta siihen asti painan pääni pätemättä, ja soperran keväisen hallelujan.

Usein kuulee ihmisten puhuvan siitä, kuinka Raamattu ei voi olla totta, ei enää kun sen kirjoittamisesta on kulunut tuhansia vuosia ja varhaisimmat tarinat sijoittuvat maailman synnyn aikoihin. Kuinka niin vanhasta kirjasta voi enää löytyä asioita, jotka olisivat totta tai päteiä tässä päivässä. Kuinka meille voidaan ottaa elämänohjeiksi lauseita ajalta, kun saarnaajat eivät lainanneet facebookin statuspäivityksiä, kirjapainoa tai ruutia ei oltu keksitty, eikä ihmisten arki muutenkaan ollut kovin yhtenäistä elämänmenomme kanssa. Joka kevät kun talvi ja harmaat viimeiset lumimassat väistyvät, tuntuu minusta kuitenkin siltä, että luonto on täynnä merkkejä siitä, että luomistyö on totta ja Jumalan suuret suunnitelmat jatkuvat, vaikka ne onkin kirjattu ylös jo kolmisen tuhatta vuotta sitten. Kun koivut saavat lehtensä ja ensimmäiset kukat puskevat kukkapenkistä, voi pysähtyä hetkeksi ajattelemaan, kuinka ihmeellistä on uusi elämä ja kasvu. Siksi on helppo yhtyä tuttavan ajatukseen, ihmetellä ja ihailla, painaa pää pätemättä ja kiittää kaikesta siitä hyvästä, jonka me kevään ja kesän myötä saamme.

Arvojohtajat

Totuuden Henki

Edellinen virsi voisi sanomaltaan sopia soitettavaksi äänestyspaikoilla ja vaalitilaisuuksissa. 

Kukaan ulkona liikkuva ei lie välttynyt siltä tosiseikalta, että nyt käydään presidentinvaaleja. Tiukasti, kuten aina. Facebookin uutisvirta purskahtelee mitä erilaisempia kuvakaappauksia, perättömiä vertailusivustoja, sarjakuvia ja henkilökohtaisia mielipiteitä. Pieni poliitikko on nostanut päätään ainakin mun ystäväpiirissä melko yllättävällä voimalla. Ensimmäisellä kierroksella oli mahdollista valita kahdeksasta arvojohtajaksi pyrkijästä. Yläkoulullamme eniten ääniä näytti keränneen Niinistö, kuten myös varsinaisissa vaaleissa. Seuraavissa sijoissa oli vaihtelua nuorten ja äänioikeutettujen vaalitulosten välillä.  Ihmiset myös valitsevat itselleen johtajaa mitä erilaisimmin kriteerein. Pukeutumistyyli, viihdeohjelmassa esiintyminen, ulkonäkö, pienet eleet vaalilähetyksissä, reservin sotilasarvo, työkokemus ja jopa se, kenen kanssa ehdokkaat makuuhuoneensa jakavat, vaikuttaa siihen, mikä numero äänestyskopissa pahviin piirretään. Jos piirretään. Tuhannethan äänestävät joka vaaleissa Aku Ankkaa.

Samalla käydään keskustelua siitä, onko presidentillä mitään todellista valtaa, pitäisikö valtaoikeuksia vielä kaventaa, ja mitkä tehtävät on todella järkevää säilyttää presidentin toimenkuvaan kuuluvina. Lisäksi moni miettii, ymmärtääkö sittenkään edes mistä tässä kaikessa on kyse. Ihmiset valitsevat itselleen eri vaihtoehdoista parhaiten omia arvoja kannattavaa edustajaa. Vaikka poliittisessa järjestelmässä on varmasti paljon mätää, tarvitsee yhteiskunta toimiakseen kuitenkin rakenteita ja esivaltaa.

Itsenäisyyspäivänä nämä kansan valitsemat poliitikot sitten kokoontuvat juhlimaan itsenäistä Suomea yhdessä muiden arvovaltaisten kutsuvieraiden kanssa. Ja toimittajien jokavuotinen klassikkokysymys kuuluu, mitä itsenäisyys sinulle merkitsee? Joka itsenäisyyspäivä ajatukseen voi ainakin hetkeksi palata myös itse. Merkitseekö itsenäisyys sitä, että saan ottaa Euroopan ja Suomen kansalaisen passini ja matkustaa minne mieli tekee, puhua omaa äidinkieltäni ja olla vapaassa maassa mitä olen. Onko itsenäisyys kiinni siitä, millä rahayksiköllä maksan ostokseni tai siitä mihin saan uskoa?

Alakouluilla olen tällä viikolla puhunut siitä, että kastetuilla on ikään kuin kaksi passia. Suomen kansalaisen passi, ja Taivaan kansalaisen passi, kastetodistus, joka kertoo, että meillä on paljon suurempi arvojohtaja kuin presidentit ja poliitikot. Kaikkivaltias, jolle jokainen ihminen on yhtä merkityksellinen ja tärkeä. Hallitsija joka loi meidät omaksi kuvakseen ja siten edustaa meistä ihan jokaista, riippumatta siitä, onko meille tärkeämpää talouskasvusta vai ilmastonmuutoksesta puhuminen. Kaikkivaltias joka tietää tulevaisuuden ja muistaa menneisyyden, eikä erehdy, ei aiheuta skandaaleja eikä pukeudu väärin. Minä haluan arvojohtajan jonka jokaiseen suunnitelmaan ja ajatukseen saan luottaa.