Minä

No Man's Band - Paha

Ajattelin pohtia tänään aihetta minä, tai siis te myös, mutta minä niinkun jokaisen omasta ajatusmaailmasta käsin. Jos nyt tehtäis sellainen assosiaatioharjoitus, että mietitte mikä on ensimmäinen sana, joka tulee mieleen sanasta minä. Veikkaan, että sanoja on nyt yhtä monta sataa kun on oppilaita ja henkilökuntaa tässä rakennuksessa. Mietin itse mitä vastaisin. Oli aika vaikeaa päätyä johonkin sanaan, niitä vilisti mielessä, mutta oli vaikea tarttua mihinkään niistä. Miten määritellä itsensä omasta toimestaan silleen, että on siihen ratkaisuun tyytyväinen? Alko jo melkein turhauttaa. Iltapäivä oli pitkällä menossa ja vieläkään ei tullut mitään mieleen. Itsetuntemus ja itsensä määrittely ei ole kovin helppo juttu. Helpompaa on ajatella mitä haluaisin olla kuin se mitä olen. Tai minkä sanan kautta haluan itseni määritellä.

Treffioppaissa ja Demin vinkeissä kehotetaan juttelemaan treffikumppanin kanssa hänestä itsestään. Minä kun on kuulemma ihmisten suosikkipuheenaihe. Ainakin se on aihe, jossa jokainen on asiantuntija ja tokihan mieltä lämmittää jos toinen haluaa kuulla juuri minusta lisää. Toiset onkin valmiita jaarittelemaan omista asioistaan tuntikausia, itse kuulun näihin rasittaviin yksilöihin. Toiset eivät mielellään ihan heti paljasta edes nimeään keskustelukumppanille. Vaikka itse on kova puhumaan ei välttämättä sit kuitenkaan aina jaksa kuunnella toisen tarinointi omista asioistaan.

Pohdin edelleen sitä sanaa, joka tulee mieleen minästä. Selailin kirjallisuutta ja löysin Jaakko Heinimäen pohdinnan sanasta Minä, luen sen nyt teille.

”Vanhempani eivät aikanaan odottaneet minua, sillä lasta odottaessaan he eivät voineet tietää kuka siellä syntymistään odottaa. Minä se sitten olin. Jos olisin pienenä vaihtunut synnytyslaitoksella, olisin ehkä joku toinen.  Kuka minä olen ei ole aivan helppo kysymys. Jumala tietää kuka minä olen ja tuntee minut läpikotaisin, vaikka itse en tiedä enkä tunne. Minä olen myös ainut nimi, jonka Jumala itsestään Moosekselle ilmoitti. ”

Tää helpotti mua vähän, ei se taida muidenkaan mielestä olla niin helppoa tietää kuka tai mikä on. Taivaan Isä kuitenkin tietää ja jaksaa myös kuunnella meidän jaarittelua meidän omista asioista vaikka kuinka kauan. Onpahan joku, jolle kertoa. Se on ihmiselle aika tärkeää. Se, että aina voi luottaa siihen, että on joku, jolla on aikaa kuunnella. Ja kun se joku sattuu olemaan tyyppi, jolla on kaikki valta maailmassa niin onhan se mahtavaa. Me ollaan aika hyvissä käsissä kun itse vaan luovutetaan se valta päättää meidän asioista. Se tuntuu pelottavaltakin ja uskoa kyllä koetellaan tässä maailmassa, jonka asiat ei oikein todista hyvän Jumalan olemassaolosta. Paha jyllää ja ihmisillä on paha olla. On kuitenkin myös toisenlaisia tarinoita ja kokemuksia, ne vaan ei saa mediassa tilaa kun on niin helppo valittaa. Jokainen  vois kuitenkin omalta kohdaltaan yrittää. Alussa soitetussa biisissä laulettiin, et ”Mä en oo paha” Eikä ole muuten maailmakaan ainakaan niin paljoa jos me ihmiset ei sitä haluta. Jokainen voi omalta kohdaltaan siihen kuitenkin edes vähän vaikuttaa ja todistaa sen hyvän olemassaolosta.

Minna Canthin ja tasa-arvon päivä.

Tänään (19.3.) liputetaan Minna Canthin ja tasa-arvon puolesta. Kalenterini takakannessa on tuollainen mustavalkoinen tarra, jossa lukee ”kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia” Ihan hieno tarra, ja tosi hieno ajatus. Jo Jeesus koitti aikanaan saada ihmiset ymmärtämään, että loppujenlopuksi jokainen ihminen on ihan samalla viivalla, on se sitten millanen vaan täällä maan päällä.

Mutta todellisuus ei ole yhtä mustavalkoinen kun tuo tarra. Meidän ihmisten on todella vaikeaa sietää erilaisuutta, vaikka me haluttaiskin sitä. Vähintään väärintekijöiden ja epäoikeudenmukaisuuden kohdalla sietokyky loppuu, vaikka mitkään ihmisen ominaisuuksiin liittyvät seikat ei muuten haittaiskaan. Tietysti on eri asia hyväksyä ihminen, mutta halveksua tai tuomita tekoja. Mutta onnistuuko se ihmisenkään hyväksyminen aina, minulta ei ainakaan, ei vaikka kuinka yrittäisi. Muiden ihmisten hyväksyntä on jokaiselle tärkeää, ihmisen perustarpeisiin kuuluu se, että kokee olevansa hyväksytty. Ja kun kuulee jostain, että muut on puhuneet pahaa selän takana, tai oivaltaa, että ihan oikeasti on ihmisiä, jotka ei voi minua sietää, niin voi itsetunto kokea aikamoisen kolahduksen. Toki kai sitä jokainen itsekin joskus ajattelee lähimmäisestään pahasti, mutta kun tajuaa, että niin myös muut ajattelee minusta, niin on aivan uuden tilanteen edessä. Sillon viimestään on hetki palata siihen ajatukseen, mitä itse tulee puhuneeksi. Tehdään siis muille niinkun haluttais, että meille tehtäisiin.

Tasa-arvoon ja toisten hyväksymiseen liittyen löysin myös aika puhuttelevan tarinan, jonka haluan teidän kanssa jakaa.

Rasismia lentokoneessa

Kerran lentokoneessa n. 50 vuotias valkoihoinen nainen joutui tummaihoisen miehen viereen. Nainen oli tästä hyvin vaivaantunut. Hän kutsui paikalle lentoemännän.
- Mikä hätänä? kysyi lentoemäntä.
- Te ette siis huomaa tätä ongelmaa? nainen vastasi. - Olette sijoittaneet minut tummaihoisen miehen viereen. En voi istua kenenkään niin vastenmieliseen joukkoon kuuluvan vieressä. Etsikää minulle uusi paikka.
- Pysykää rauhallisena, lentoemäntä sanoi. - Melkein kaikki paikat on varattu, mutta yritän katsoa mitä voin tehdä.

Lentoemäntä meni pois ja tuli takaisin muutamaa minuuttia myöhemmin.
- Rouva, asia on juuri niin kuin pelkäsimme. Meillä ei ole turistiluokassa yhtään vapaita paikkoja. Myös Business luokka on aivan täynnä. Vain ensimmäisessä luokassa on yksi paikka vapaana.
Ja ennen kuin rouva ehti sanoa mitään, lentoemäntä jatkoi: - Yhtiöllämme ei yleensä koskaan ole tapana nostaa ketään turistiluokasta ensimmäiseen luokkaan. Tämän on kuitenkin poikkeuksellinen tilanne. Olisi skandaali joutua istua istumaan jonkun vastenmielisen vieressä.

Lentoemäntä kääntyi tummaihoisen miehen puoleen ja sanoi: - Arvoisa herra, voisitteko kerätä tavaranne. Teille on varattu paikka ensimmäisessä luokassa.

Muut matkustajat olivat järkyttyneinä seuranneet tapahtumia. Tässä kohdassa he nousivat seisomaan ja taputtivat.

Lopuksi vielä Iranilaisen miehen ajatuksia kirjasta HABU NABU – Maahanmuuttajilta koottuja satuja, tarinoita, runoja ja sanontoja. toim. Tuija Ikonen, 1996

IHMISIÄ

Me olemme kaikki ihmisiä.

Ihmiset puhuvat toisilleen, Kiinassa kiinaksi, Suomessa suomeksi. Joillakin on monta vaimoa, naapurilla ei yhtään. Tuo on rikas, tämä tyhjätasku. Toinen ystäväni on vaalea, toinen tumma. Joku tietää paljon, toinen ei mitään. Me ajamme autolla, he polkupyörällä. Joku uskoo moneen jumalaan, toinen vain yhteen. Toinen elää vanhaksi, toinen kuolee synnyttyään. Sinä asut Pohjolassa, minä Etelässä. Minä olen mies, sinä olet nainen. Joku on koko ajan opiskelemassa, joku juovuksissa. Astronautti matkustaa kuuhun, joku ei matkusta koskaan, vaan on aina kotona. Joku on Yhdysvaltain presidentti, joku on varas. Uusi ihminen syntyy aamulla, toinen kuolee yöllä. Me olemme kaikki ihmisiä ja elämme samalla maapallolla.

Leipä.

Lempileipäni tällä hetkellä on Moilasen leipomon pikkujääkäri. Leipä joka ajetaan lähikauppaani Pieksämäeltä, 150 kilometrin päästä. Pikkujääkäri on rapeakuorinen ruissekalimppu, jota saa valmiiksi siivutettuna paperipussissa, jossa se pari pävää kuivuttuaan on ihan valtavan hyvää. Parhaimmillaan limppusiivu on ehkä paahtimessa käytettynä ja pestolla voideltuna.

Me suomalaiset ollaan ruisleipäkansaa ja kun joitain vuosia sitten hiilihydraattitietoisuus alkoi olla osa ihan jokaisen kaduntallaajan yleissivistystä, nosti uudet ruokavaliot, erilaiset karppaamisen muodot ja Atkins, aikamoista keskustelua. Intohimoista väittelyä puolesta ja vastaan. Ja yhtään en ihmettele. Enemmän outoa olisi jos tähän ei reagoisi kansa, joka on leiponut leipäänsä tiukkoina aikoina pettua ja antanut palan juurta taikinatiinun pohjalta kerjuulla kulkijoille. Parhaassa leipäjuuressa pitäisi kuuleman mukaan ollakin kolmen eri talon leivänsiemen. Eri maakunnissa on leivottu erilaista leipää ja käytettyjen jauhojen laatu on riippunut siitä kuinka pohjoisessa on asuttu. Kainuussa ei enää vehnäpelto vihannoi. Mutta joka puolella on leivottu leipää, sitä on murrettu, jaettu ja syöty.

Nykyään leivän ja viljan rooli on muuttunut. Lähikaupasta voi ostaa niin monia erilaisia jauhoja, ettei edes googlettamalla pääse perille siitä, missä ja millaisessa korressa kukin jyvä kasvaa. Voidaan valita luomua ja lähituotetta, tai sitten leipää, joka on leivottu viikkoja sitten maapallon toisella puolella. Joissain on kuitua, mutta ei väriä, toisessa toisin päin, yhden leivän glykeeminen indeksi on matala, toisen ei. Jonkun päälle sopii parhaiten juusto, toinen on tarkoitettu nautittavaksi täytettynä. Joku haluaa ostaa leipänsä vaaleana pehmeänä ja tuoreena, toinen ei syö vaaleaa leipää koskaan. Valikoimaa on valtavasti ja länsimaisella kuluttajalla on varaa valita. Leipä ei enää näyttele ruokavaliossa yhtä suurta roolia kuin aiemmin. Mutta edelleen siitä murretaan, jaetaan ja syödään.

Joku aika sitten päivitin facebookstatukseni seuraavilla sanoilla: "Leipää merien taa eikö kaikille yllä? Kristityt, isämme leivästä heille riittäisi kyllä!" Nopeasti keskustelu jatkui seuraavasti: "Ahaa, pelkkää hiilaria sieltä taas jaetaan." Kommentti nauratti, mutta myös toisaalta kismitti siinä määrin, että hain katekismuksen apuun seuraavaa kommenttiani varten. Kristittyjen kielenkäyttö ei aina ole selkeää symboleineen, mutta katekismus avaa monta asiaa kiitettävästi ymmärrettävään muotoon.

MITÄ TARKOITTAA JOKAPÄIVÄINEN LEIPÄ? VASTAUS:

Kaikkea, mitä ruumiimme ravinnokseen ja muuten välttämättä tarvitsee. Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen. Lainattu katekismuksesta.

Useampi kommentoi vastaustani kiitollisena, monellekaan leivän symbolina käyttö monissa eri asiayhteyksissä ei ollut lainkaan selvää.

Lainaamani virsi on kokonaisuudessaan mielestäni hieno, siinä on helposti laulettava melodia, ja lyhyet selkeät säkeistöt täynnä asiaa. Virsi on otettu virsikirjaan vuonna 1986 ja tehtykin vasta 1979, joten se on suhteellisen nykyaikainen, vaikkakin jo yli kolmikymmenvuotias. Sisällöltään se on silti erittäin ajankohtainen. Pohjois-Afrikan ja Japanin kriisit pyörivät tiedotusvälineissämme päivittäin, mutta ovat kaukana. Nälänhädästä, tulvista, kuivuudesta ja taudeista kärsitään laajoilla alueilla, mutta tieto ei edes ylitä uutiskynnystä. Arkipäivässä enemmän kiinnostaa silti se leivän glykeeminen indeksi tai rasvahappokoostumus. Kumma juttu, sillä inhimillisen hädän luulisi ohittavan arjen pikkuasiat. Ja kyllähän ne ohittavatkin, osuessaan omalle kohdalle, tai tapahtuessaan niin lähellä, että todelliset vaikutukset tuntuvat. Kuitenkin maantieteellisesti kaukaisille ja pitkään jatkuville kriiseille turtuu niin, ettei niitä enää jaksa muistaa tai huomioida. Olen itse tyyppi, joka kantaa huolta ja murhetta omista ja muiden asioista, realistisista ja uskomattomista murheista sekä tulevaisuudesta. Siitä huolimatta, että tiedostan huolestumisen olevan turhaa ja rasittavaa, en voi sitä lopettaa. Siksi en pidä pelkästään huonona sitä, että katastrofiuutisille turtuu. Jos oman arjen kuormittaa huolehtimalla kaikesta mahdollisesta kurjuudesta, rikkoo lähellä asuvia läheisiään vastaan ja tulevaisuutta murehtimalla esittää Jumalalle epäluottamuslauseita kaiken suunnitelmallisuudesta. Siksi on myös tervettä, olla murehtimatta, kuten Matteus meitä yksiselitteisesti neuvoo:

”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! 27 Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?”

Toki vastuumme ihmisinä ja kristittyinä on elää maailmassa niin, ettemme ainakaan omin toimin edistä kenenkään kärsimystä, mielellään vähennämme sitä kaikin mahdollisin tavoin. Samalla luottaen kuitenkin siihen, että meistä pidetään huolta, ja me saamme uskoa tulevaisuuteen. Alttarin leivän äärellä saamme pitkin matkaa elvyttää uskoamme tähän asiaan. Vastuun kantamiseksi lähimmäisistä joskus aivan riittävä määrä omia toimia on siinä, että laittaa kädet ristiin ja pyytää apua sinne, jossa itse ei voi olla auttamassa. Ja omassa arjessaan murtaa, jakaa ja syö, kukin mieleistään leipää. Yhdessä toisten kanssa, vuosisataisia perinteitä noudattaen.

Virsi 59

1. Leipää pelloilta maan ruumiin ruoaksi saamme. Nälästä varjele, Herramme, siunaa kylväjät maamme.

2.
Leipää taivaasta tuot,
meille itsesi annat.
Sanasta elämän voimaa jaat,
halki kuoleman kannat.

3.
Leipää alttarin myös
syömme keskellä matkaa.
Väsyneet sielumme elpyvät,
jälleen jaksamme jatkaa.

4.
Leipää merien taa
eikö kaikille yllä?
Kristityt, Isämme leivästä
heille riittäisi kyllä!

5.
Leipää taivaasta jaa,
Kristus, lihaksi tullut!
Kuuluta kauttamme kaikille:
Riemuvuosi on tullut!

Harald Andersén 1979Ola Cleve 1979. Suom. Anna-Maija Raittila 1979.

Armo.

Eräänä talvisena päivänä olin hoitamassa 2 vuotiasta kummipoikaani ja katsoin samalla uutisia kun poika leikki lattialla. Silloin uutisissa oli otsikoissa kirkon homokysymys ja haastateltavana oli arkkipiispamme Kari Mäkinen, joka puhui rakkaudesta ja armosta. Uutisten päätyttyä kummipoika tuli istumaan viereeni kirjan kanssa ja kun olin lukenut kirjaa tovin, poika kysyi minulta mikä on armo. No en tietenkään ollut osannut odottaa moista kysymystä ja vastausta piti miettiä hetki. Päädyin sitten vastaamaan pienelle pojalle, että armo on sellainen asia jonka ansiosta me pääsemme taivaaseen. Tämä riitti pojalle vastaukseksi. Onneksi.

Joka kesä rippikoulussa opetetaan armosta, mutta siellä se käydään läpi syvemmin. Armo avataan sanana kirjain kerrallaan: Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme. Pieneen sanaan sisältyy todella suuri asia. Asia jota emme pysty aivan käsittämään. Samalla oppitunnilla puhutaan myös Pienoisevankeliumista: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16) Tämä Raamatun lause selittää hyvin, mitä armo on.

Elämme nyt paastonajan loppupuoliskoa, pääsiäiseen ei ole enää kuin muutama viikko. On siis oivallinen aika meidän jokaisen miettiä tätä armoa. Jeesus kuoli ristillä meidän pahojen tekojemme, sanojemme ja ajatustemme takia, että meillä olisi mahdollisuus joskus päästä taivaaseen. Saimme siis Jumalalta armon, jonka ansiosta Hän näkee meidät puhtaina, nuhteettomina. Kuitenkaan emme ole sellaisia, olemme satuttaneet toisia ihmisiä ajatuksin, sanoin ja teoin. Näitä asioita voimme pyytää anteeksi Jumalalta, jolloin osoitamme katuvamme tekojamme. Kuitenkin toisia kohtaan tehdyt pahat teot ja sanotut pahat sanat eivät unohdu, jolloin tulisi myös pyytää anteeksi tältä toiselta ihmiseltä. Vaikka emme voi mitenkään omin teoin, sanoin ja ajatuksin tulla puhtaiksi ja nuhteettomiksi, kelpaamme Jumalalle juuri armon takia.

Ollaksemme osallisia tuosta ihmeellisestä armosta, meidän ei tarvitse tehdä mitään. Meidän tarvitsee vain uskoa. Onkin hyvä pitää mielessä itse Lutherin oppi pelastuksesta: Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.