Jumalan rakkaus

”Kuin oksat vihannoivat vain puussa pysyen, niin toisten kanssa yhteen on luotu ihminen. Kiitämme perheestämme. Yhteinen elämämme on lahjaa Jumalan. Toistamme tarvitsemme, syliä avointa, vanhemman kokemusta ja lapsen katsetta. Kohtaamme pettymykset, ilot ja yllätykset toistemme rinnalla.” Virren 464 sanat ja lähestyvä äitienpäivä saivat minut muistelemaan tarinaa Raamatunkäännöstyöstä Venäjällä asuvan suomensukuisen kansan parissa, jolla ei, uskomatonta kyllä, ollut kielessään sanaa rakkaudelle. Hetken asiaa ihmeteltyään ja pohdittuaan kääntäjät alkoivat selvitellä asiaa ja viimein keksivät kysyä millaisella sanalla kansa kuvaisi äidin tunnetta lastaan kohtaan. Käännöksen muoto löytyi ajatuksella siitä, että äidillä on lapsi sydämessään. Kun tätä testattiin pienoisevankeliumin käännökseen ”Sillä niin on Jumalalla maailma sydämessään…” Oivalsivat tuon kielen puhujat: ”Onko Jumalalla meidät sydämessään, sittenhän meillä ei ole mitään hätää!” Tämän oivalluksen pohjalta käännöstyö jatkui ja Jumalan rakkautta pystyttiin kuvaamaan myös tämän kansan äidinkielellä.

Jumalan rakkaus perheväkeään kohtaan on luojan rakkautta lapsiaan kohtaan. Vapautta antaa kasvaa ja valita, mutta myös ohjausta oikeaan suuntaan, taivaallisen isän tahdon mukaiseen elämään. Nuorisotyössä saamme aitiopaikalla seurata samanlaisia asioita. Nuorten vapautta kasvaa ja valita, erehtyä ja olla keskeneräinen, mutta myös tarvetta rakastaville aikuisille ja ohjaukselle oikeaan suuntaan. Tarvetta sille, että on jonkun sydämessä, sillä silloin ei ole mitään hätää. Tässä kasvatustyössä saamme kulkea perheiden rinnalla, Jumalan työkavereina, hänen sydämessään ja olla siitä kiitollisia. Siunattua äitienpäivää!

https://www.youtube.com/watch?v=w_Bzrx31zLY

Valvokaa?

Synkkä ja pimeä syksy näyttää vaan jatkuvan. Aamulla kotoa lähtiessä on pimeää ja illalla palatessa taas. Vitamiinipurkilla käyntikään ei oikeastaan auta. Väsyttää, ei huvita. Päiväunet, sohvan nurkka ja televisio vievät voiton ulkoilusta ja muista aktiviteeteista. Syysaikana on helppo piiloutua kotiin ja tuskailla väsymystä. Ympäristö ei tähän vuodenaikaan juurikaan rohkaise kirkkovuoden toiseksi viimeisen sunnuntain aiheeseen, valvomiseen. Nukkuahan tässä tekisi mieli, vaikka ihan päivätolkulla, kerätä hiukan vararavintoa ja horrostaa kuin karhu.

Syksyisin väsymisen ja välinpitämättömyyden riski on suuri, myös hengellisessä elämässä. Valvomiseen meitä kuitenkin kehotetaan aivan erityisestä syystä. Kotiutuminen tähän maailmaan on helppoa ja arjessa saattaa unohtua, ettei kukaan ole täällä ikuisesti. Kristittyjä muistutetaan valvomisesta, jotta he ovat valmiita lähdön hetkellä. Hetkellä, joka on vaikeasti ennustettavissa ja ennakoitavissa, siitä huolimatta, että tiedämme sen väistämättömäksi. 

Paholaisen nerokkaimmaksi suunnitelmaksi on kuvattu sen uskottelua, ettei meillä ole mikään kiire. Ettei jatkuva valvominen ole välttämätöntä, sillä aikaa hengelliseen heräämiseen on riittävästi. Siihen saakka voi elää elämäänsä tässä maailmassa nauttien ja turhia pohtimatta. On mielekästä ja luontevaa elää toiveikkaana ja tulevaisuutta suunnitellen, liikoja murehtimatta ja kuolemaa ajattelematta. Matteuksen evankeliumissa kehotetaan kuitenkin selkeästi: ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.” Valvominen ei kuitenkaan ole voimia kuluttavaa jännitystä, vaan luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen kun aika koittaa.