Itsensä tunteminen

Jokainen meistä on varmasti joskus väittänyt tuntevansa itsensä läpikotaisin. Siitä väitteestä pidämme viimeiseen asti kiinni ja loukkaannumme kun joku toinen kehtaa sanoa meistä jonkun eriävän mielipiteen.

Mutta tunnemmeko me kuitenkaan itseämme kokonaan? Tiedämme suurin piirtein terveydentilamme ja käymme erilaisissa tarkastuksissa selvittääksemme mitä kehossamme tapahtuu. Tämän lisäksi tiedämme mistä tykkäämme; mitä musiikkia tykkäämme kuunnella, mitä elokuvia tykkäämme katsella ja millaisesta taiteesta tykkäämme.

Sitten on toinen näkökulma itseemme. Se on se, jonka muut näkevät. On tutkittu että toisen silmin näytämme kauniimmilta, nuoremmilta, älykkäämmiltä ja huumorintajuisemmilta, kuin itse ajattelemme olevamme. Emmekä aina sitä usko jos joku sanoo jotain kohteliasta meistä, kun emme siihen itse usko.

Näiden kahden näkemyksen lisäksi on kuitenkin vielä yksi näkökulma, jonka usein unohdamme. Se on Jumalan näkemys meistä. Se ei olekaan mikään ”musta tuntuu”-ajatuksella tehty, vaan se on läpiluotaavaa tuntemusta jokaisesta. Jumala siis tuntee meidät läpikotaisin, myös ne asiat ja ominaisuudet joita me emme edes itse näe tai tunne. Jumalan näkemykseen ei myöskään toisten mielipiteet vaikuta. Tämän vuoksi Jumala näkee myös sen maskin taakse jonka asetamme kasvoillemme joka päivä kätkeäksemme itsemme toisten ulottumattomiin.

Jumalalle meidän ei tarvitse esittää mitään. Hänen vuokseen meidän ei tarvitse myöskään muuttua. Kelpaamme hänelle tällaisena kuin olemme. Hän ei myöskään vaadi meiltä mitään. Tulisiko meidänkin siis joskus yrittää nähdä toisen sisimpään ja lakata vaatimasta toiselta sitä mihin hän ei välttämättä pysty tai kykene? Jokaisen tulisi riittää sellaisena kuin on.

Rukous

”Miettikää vähän. Hän joka on luonut korvan- hänkö ei kuule? Hän joka on luonut silmän- hänkö ei näe?” (Ps.94) Toisen paastonajan sunnuntain aiheena oli rukous ja usko. Nuorisotyön arjessa teemat ovat vahvasti esillä. Rukouksen merkityksestä uskonelämän hoitajana puhutaan paljon, samoin tarjotaan mahdollisuuksia nuoren hengelliseen kasvuun seurakuntayhteydessä. Seurakunnan tilaisuuksissa rukoillaan, luetaan Raamattua, lauletaan ja puhutaan uskosta yhdessä. Rukous on tärkeää hengellisen elämän hoitamiselle, Raamatussa käsketään rukoilemaan useissa kohdissa, koska Jumala tietää, että rukous on sielulle hyväksi. Samoin kun ystävyyssuhteet tarvitsevat yhteydenpitoa pysyäkseen tuoreina, tarvitsee ihminenkin yhteydenpitoa Jumalaan. Jumala kyllä näkee ja kuulee meidät, mutta jos me unohdamme pitää yhteyttä, voimme huomata, että suhteemme alkaa etääntyä ja saatamme vieraantua Jumalasta. Viimeistään rippikouluissa tutuksi tulevat ulkoläksyt, Jeesuksen ihmisille opettama Isä Meidän-rukous, uskontunnustus ja muutama muu. Tärkeänä ajatuksena pidetään kuitenkin myös sitä, että ihmisen ja Jumalan välille ei tarvita välttämättä ulkoa opittuja sanoja. Raamatussa luvataan useassa kohdassa, että Jumala kuulee vilpittömät rukoukset, määräämättä sitä millaisin sanoin kenenkin tulee rukoilla. Riittää, että on tosissaan. Anna-Mari Kaskisen sanoittama Rukous on silta, kerää yhdessä säkeistössään epävarmalle rukoilijalle rohkaisevan viestin: ” Älä turhaan luule, ettet osaa rukoilla. Rukoukseen ei tarvitakaan paljon sanoja. Taivaan Isä kuulee pienen huokauksenkin. Tarpeesi Hän tietää sinuakin paremmin.” Siunattua paaston aikaa, muistetaan rukoilla!

http://www.youtube.com/watch?v=0B-drWi-wyM

Hiljaisen viikon keskiviikon nuorten jumiksen puhe.

Viime sunnuntaina vietettiin palmusunnuntaita. Sunnuntain evankeliumissa kerrotaan kuinka Jeesus ratsasti aasinvarsalla Jerusalemiin ja ihmiset hurrasivat hänelle ja laskivat hänen eteensä vaatteita ja palmunoksia. Ihmiset iloitsivat Jeesuksen suorittamia Jumalan ihmetekoja, tietämättä vielä mitä oli tulossa. Kuitenkin Jeesus itse tiesi mihin tämä Jerusalemiin saapuminen johtaisi. Hän tiesi kohtalonsa. Miltä Jeesuksesta on tuntunut tietää, että tämä on lopun alkua, joka päättyisi kuolemaan. Miltä sinusta tuntuisi samanlaisessa tilanteessa? Panikoisitko ja yrittäisit kaikin keinoin päästä eroon tilanteesta? Vai tekisitkö samoin kuin Jeesus ja hyväksyisit asian ja antaisit kaiken tapahtua omalla painollaan?

Vaikka Jeesus oli Jumala, hän oli myös ihminen. Kuollessaan vain noin 30 -vuotias mies ja puuseppä, kuten maallinen isänsä Joosef. Vaikka hän pystyi tekemään ihmetekoja, hän tunsi kipua aivan kuin kuka tahansa muukin mies ja aivan samoin hänenkin täytyisi kuolla. Kuitenkin hänen kuolemansa olisi jotain aivan erilaista.

Jeesuksen inhimillisyys tulee parhaiten esille siinä kun hän rukoilee Jumalaa Getsemanen puutarhassa. Hän saattoi tuntea ihmisen pelon rukoillessaan, että Jumala ottaisi pois sen vastuun, joka hänellä oli. Hän tunsi silloin suurta tuskaa. Häntä pelotti ja hän kääntyi Isänsä puoleen saadakseen tukea ja vahvistusta. Ehkä hän sitä saikin koska hän otti vastaan tuomionsa ja kärsimyksensä sellaisena kuin se tuli. Häntä herjattiin, haukuttiin ja syytettiin. Lopulta hänet tuomittiin syyttömänä ristinkuolemaan ja hänet haudattiin.

Voisi ajatella että kaikki tämä on aivan normaalia ja olisi voinut tapahtua kenelle tahansa. Niin olisikin, jollei kolmantena päivänä olisi tapahtunut ihmettä. Ihme jonka vuoksi vietämme pääsiäistä. Naiset menivät Jeesuksen haudalle ja huomasivat haudan olevan tyhjä. Enkeli kertoi naisille Jeesuksen nousseen kuolleista. Myös opetuslapset saivat tiedon asiasta ja jotkut kävivät sen todistamassa.

Jeesus oli ristiinnaulittu, kuolemaa oli surtu ja hänet oli haudattu. Hauta johon Jeesus oli laitettu oli nyt kuitenkin tyhjä. Vaikka kaikki tämä oli opetuslapsillakin tiedossa, ei tilanne varmasti ollut mitenkään helppo käsittää ja osa opetuslapsista saattoi olla asian suhteen hieman epäileväinenkin. Myöhemmin Jeesus kuitenkin ilmestyi opetuslapsille ja he saivat todistuksen siitä että ylösnousemus on totta. Ennustus oli käynyt toteen.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Mitä hyötyä siitä on että Jeesus tuomittiin, kärsi, kuoli, haudattiin ja nousi kuolleista? Vastaan näihin kysymyksiin Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun 16. säkeellä: ”Jumala antoi ainoan poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.” Saimme siis armon, Ansaitsemattoman Rakkauden Meidän Osaksemme.

No mitä se armo sitten on? Armo ei ole sitä, että syytön ja oikein toiminut pääsee pälkähästä, vaan se on oikeudenmukaisuutta. Armo on sitä, että syyllinen vapautetaan. Armo on meidän pääsylippumme taivaaseen, jonka olemme Jeesuksen kuolemassa saaneet.

Tänään olemme kokoontuneet tyhjän ristin ääreen muistelemaan Jeesuksen kärsimystietä. Tuo tyhjä risti sisältää kuitenkin isomman sanoman kuin miltä se näyttää. Tyhjä risti lupaa meille, että me kaikki pääsemme joskus osalliseksi tuosta Jeesuksen ylösnousemuksesta. Siksi pääsiäinen onkin ilon juhla. Meidän tulisi iloita joka päivä siitä, että Jeesus sovitti ristinkuolemallaan meidän kaikkien synnit ja meillä kaikilla on mahdollisuus päästä taivaaseen.

Paaston ajan haaste.

Tänään on tuhkakeskiviikko. Tästä alkaa paasto. Kuuden viikon valmistautuminen suureen juhlaan – Pääsiäiseen.

Paasto. Mitä se on? Kun sitä ajattelee, tulee ensimmäisenä mieleen muslimien paasto eli Ramadan, jota vietetään kesällä ja sen aikana ei lainkaan syödä valoisan aikana. Meillä luterilaisilla paastoon ei liity mitään määrättyä tai kaikkia luterilaisia koskevia perinteitä. Tämä antaa siis jokaiselle mahdollisuuden viettää sitä haluamallaan tavalla. Joku voi pidättäytyä kuuden viikon ajan herkuista, toinen esimerkiksi Facebookista.

Paasto on oivallista aikaa hiljentyä ja keskustella Jumalan kanssa. Voi keskittyä hoitamaan omaa hengellisyyttään. Ottaa tavoitteeksi rukoilla joka päivä ja käydä sunnuntaisin jumalanpalveluksessa.

Viime sunnuntaina vietettiin laskiaissunnuntaita ja sen evankeliumitekstissä (Luuk. 18:31-43) Jeesus kohtaa sokean kerjäläisen, joka toivoo näköään. Jeesus parantaa sokean sanoen: ”Uskosi on parantanut sinut”. Toivoisin, että me kaikki kykenisimme näkemään Jeesuksen tässä maailmassa, kuten tuo kerjäläinen. Hänen kautta voisimme ymmärtää pääsiäisen mysteeriä ja päästä osaksi sitä.

Viime viikolla kävin pitämässä aamunavaukset Pekkalan ja Visuveden kouluilla, aiheena oli paaston aika. Asetin koululaisille haasteen: Paaston, eli kuuden viikon, ajan tulisi olla kavereita kaikkien kanssa. Tulisi tervehtiä kaikkia, pyytää anteeksi ja olla kohtelias. Ei saisi satuttaa, loukata tai kiusata ketään. Koululaiset lupasivat yrittää tätä. Tämän saman haasteen heitän nyt myös kaikille ruovesiläisille. Yritetään olla kaikki kaikille ystävällisiä.

Teksti julkaistiin Ruovesi-lehdessä 13.2.2013