Itsensä tunteminen

Jokainen meistä on varmasti joskus väittänyt tuntevansa itsensä läpikotaisin. Siitä väitteestä pidämme viimeiseen asti kiinni ja loukkaannumme kun joku toinen kehtaa sanoa meistä jonkun eriävän mielipiteen.

Mutta tunnemmeko me kuitenkaan itseämme kokonaan? Tiedämme suurin piirtein terveydentilamme ja käymme erilaisissa tarkastuksissa selvittääksemme mitä kehossamme tapahtuu. Tämän lisäksi tiedämme mistä tykkäämme; mitä musiikkia tykkäämme kuunnella, mitä elokuvia tykkäämme katsella ja millaisesta taiteesta tykkäämme.

Sitten on toinen näkökulma itseemme. Se on se, jonka muut näkevät. On tutkittu että toisen silmin näytämme kauniimmilta, nuoremmilta, älykkäämmiltä ja huumorintajuisemmilta, kuin itse ajattelemme olevamme. Emmekä aina sitä usko jos joku sanoo jotain kohteliasta meistä, kun emme siihen itse usko.

Näiden kahden näkemyksen lisäksi on kuitenkin vielä yksi näkökulma, jonka usein unohdamme. Se on Jumalan näkemys meistä. Se ei olekaan mikään ”musta tuntuu”-ajatuksella tehty, vaan se on läpiluotaavaa tuntemusta jokaisesta. Jumala siis tuntee meidät läpikotaisin, myös ne asiat ja ominaisuudet joita me emme edes itse näe tai tunne. Jumalan näkemykseen ei myöskään toisten mielipiteet vaikuta. Tämän vuoksi Jumala näkee myös sen maskin taakse jonka asetamme kasvoillemme joka päivä kätkeäksemme itsemme toisten ulottumattomiin.

Jumalalle meidän ei tarvitse esittää mitään. Hänen vuokseen meidän ei tarvitse myöskään muuttua. Kelpaamme hänelle tällaisena kuin olemme. Hän ei myöskään vaadi meiltä mitään. Tulisiko meidänkin siis joskus yrittää nähdä toisen sisimpään ja lakata vaatimasta toiselta sitä mihin hän ei välttämättä pysty tai kykene? Jokaisen tulisi riittää sellaisena kuin on.