Kirkkain tähti

Pimeä vuodenaika masentaa ja harmittaa monia, ja loskakelit ärsyttävät entisestään. Kirkkaissa pimeissä syysilloissa on kuitenkin se hyvä puoli, että toisinaan voi ihan rauhassa kohottaa katseensa taivaalle. Ihmetellä avaruuden äärettömyyttä ja miljardeja tähtiä. Vaikka me tiedetään, että tähdet on planeettoja ja taivaankappaleita, ja melko todennäköistä on, että ne ei muistuta pätkääkään sellaista tähteä, jollaisena me se kuvataan on tähden käyttö symbolina kuitenkin tavallista. Tähdellä merkitään syntymäpäivää, julkkikset on tähtiä ja joskus niitä näkyy silmissäkin. Minä olen tänä jouluna vääntänyt tähtiä rautalangasta, joulukoristeiksi ja pieniksi lahjoiksi. Tähteä käytetään niin monessa paikassa, että joku siinä kiehtoo. Ehkä se, että tähdet ovat kaukaisia ja kauniita, mystisiä, mutta silti nähtävissä, kaikkialla maailmassa.

Alakoulujen aamunavauksia valmistellessa törmäsin Pia Perkiön tarinaan joulun kirkkaimmasta tähdestä ja tähden syntymäpäivästä. Tarinassa kerrottiin, että kun Jumala lähetti poikansa ihmiseksi, mietti hän samalla, miten kertoisi siitä koko maailmalle. Samaan aikaan syntyi paljon vauvoja, köyhiin majoihin ja rikkaisiin taloihin. Kaikki vauvat ovat tärkeitä ja ihmeellisiä, mutta tämä yksi oli ihmeellisin kaikista ja siksi koko maailman piti saada tietää hänestä.

Ihmiset pitävät kauniista asioista, joten Jumala lähetti maailmaan ruusun. Se tuoksui huumaavalle, kukki ja oli ihana, mutta ainoastaan lapset huomasivat sen ihmeellisyyden. He kyllä kertoivat aikuisille kukasta, mutta aikuiset eivät välittäneet, vaan pitivät ruusua kukkana muiden joukossa ja jatkoivat elämistään niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Sitten Jumala lähetti maailmaan linnun, kauneimman maailmassa. Lintu lensi, lauloi ja oli ihana, mutta ainoastaan lapset huomasivat linnun ja kertoivat siitä, mutta aikuisia ei upea lintu kiinnostanut.

Silloin alkoi Jumalaa harmittaa, miten ihmeessä maailma saisi tietää, että vapahtaja on syntynyt? Enkelit taivaassa huomasivat ongelman ja lupautuivat kertomaan ilosanomaa. ”Se on tarkoituskin, sanoi Jumala. Mutta teitä ihmiset pelästyvät, sillä ei ole kovin tavallista nähdä enkeleitä. Te saatte kertoa asiasta vain muutamille, sellaisille, jotka ovat kyllin rohkeita näkemään enkeleitä. Mutta tarvitsen jonkun, jota ihmiset eivät pelkää ja joka kuitenkin voi kertoa Jeesuslapsen syntymästä yhtä aikaa koko maailmalle.” Silloin pieni tähti astui esiin. ”Minä haluaisin mennä kertomaan, se sanoi arasti”

Jumala ilostui. Hän siunasi tähden ja hetkeksi aikaa siitä tuli koko maailman kirkkain tähti. Kaikki maailman ihmiset näkivät tähden ja ihmettelivät, miksi se loistaa niin kirkkaasti. Muutamat lähtivät ottamaan asiasta selvää, ja löysivät Jeesus-lapsen, sillä tähti johdatti heidät suoraan lapsen luo.

Seuraavan joululaulun myötä tahdon toivottaa joulurauhaa. Ehkä tästä eteenpäin tähtitaivasta katsellessa voidaan miettiä, mikä niistä kivenmurikoista on aikanaan näyttänyt itämaan viisaille tietä Beetlehemiin.

Tähti tähdistä kirkkain

Jumalan huolenpito murehtiessa

Tänään on tullut kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Yhdysvallat ja sitä kautta koko länsimainen maailmankatsomus sai ison kolauksen. Terrorismi sinällään ei ollut uusi asia, iskuja on ollut ennenkin, mutta jotain noin suurta ja arvaamatonta, lukemattomia kuolonuhreja vaatinutta ei oltu aiemmin jouduttu kohtamaan. Äkkiä maat, joiden kamaralla ei sodita, ja siviiliuhrit ovat jossain historiassa, olivat kasvokkain sen tosiasian kanssa, että mitä tahansa voi sattua. WTC iskut on ollut ehkä mieleenpainuvin katastrofi mun elämän aikana. Länsimaisen ihmisen piti kohdata se totuus, että sota ja räjähdykset ei ole vaan jokapäiväistä uutisvirtaa Kaukoidästä, ne voi oikeastaan kohdata ketä vaan. Uskon, että WTC iskut järkytti koko yhteiskunnan perusturvallisuutta sellaisella tavalla, että iskuja edeltävään aikaan ei ole enää paluuta. Tänäänkin jenkeissä turvatoimet on kiristetty äärimmilleen ja muistopäivän viettämisen lisäksi ihmiset pelkäävät ja huolehtivat siitä, tuleeko uusia iskuja. Näihin kuluneisiin kymmeneen vuoteen on toki mahtunut muitakin isoja mullistuksia, tsunameita, maanjäristyksiä, ja sitten oman elämän mullistuksia ja maanjäristyksiä, jotka yksittäisestä inhimillisestä näkökulmasta huolestuttavat vielä paljon globaalia hätää ja pelkoa enemmän.

Itselläni on tapana murehtia, reagoida stressiin ihan fyysisestikin, huolestua turhistakin asioista ja menettää yöunet miettimällä mitä kaikkea voikaan tapahtua. Isot luonnonmullistukset on pelottavia, mutta samoin ihan yhden ihmisen elämän kokoiset mullistukset, milloin huolestuttaa työllisyystilanne tai työttömyys, rahojen riittäminen, sairaudet, lainat, kiireet, omat tyhmät sanomiset tai oma typerä käytös, tai oikeastaan mikä vaan milloinkin. Tuntuu, että aikuisiällä elämään ei ole mahtunut montakaan päivää kun ei jostain asiasta murehtisi tai huolehtisi. Sen vuoksi minulle Raamatun yksi puhuttelevimpia kohtia on vuosia ollut Matteuksen evankeliumin kohta Jumalan huolenpidosta.

Jumalan huolenpito

25 "Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? 26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! 27 Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

28 "Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. 29 Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. 30 Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!

31 "Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' 32 Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. 33 Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. 34 Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

Ja kuinka selkeästi Jeesus meitä tässä neuvookaan! Älä murehdi, älä huolehdi. Jumala pitää huolen kaikista vähäisimmistäkin, niistäkin, jotka eivät osaa murehtia tai huolehtia, miksi meidänkään siis pitäisi? Ihmisellä taitaa olla sellainen sisäänrakennettu tarve kontrolloida ja pyrkiä vaikuttamaan asioihin, vaikka murheet ja huolet ovat usein sellaisia, joille ei itse voi yhtään mitään. Ja kun nyt katsoo elämäänsä taaksepäin, ei tule mieleen yhtään sellaista murheen aihetta, joista ei olisi selvitty. Elämässä kaikki on hyvin, ja vaikka välillä vastaan on tullut henkilökohtaisia katastrofeja, suuria pettymyksiä ja surua, on niistä ollut myöhempiä tapahtumia ja elämää varten jopa hyötyä, tai ainakin niissä tilanteissa on saanut kasvaa ihmisenä ja huomata Jumalan huolenpidon ihan konkreettisesti. Asioilla on tapana järjestyä, ei ole pelkkä tyhjä klisee, se on ihan täyttä totta, sillä Jumalalla on suunnitelma jonka monipolvisuutta ei voi ymmärtää, voi vaan luottaa. Ja ehkä siksi sitä pyrkii omalla huolehtimisella ja murehtimisella vaikuttamaan oman elämänsä kulkuun kun luottaminen on joskus niin vaikeaa. Ymmärrykselle helpompaa on yrittää pärjätä itse.

 Onnellisimpia hetkiä elämässäni on kuitenkin olleet ne kun ei ole tarvinnut kantaa huolta ja murehtia, luottaa vaan siihen, että kaikki järjestyy just niinkun on tarkoitus. Kun oikein kovasti huolehtii ja pyörii sängyssä, kiertää ikkunasta toiseen ja murehtii ja huokailee, huomaa yleensä jossain vaiheessa kuinka pieni on ihmisen murhe. Ja kuinka pientä on usein usko. Pyrkimys siihen, että voi itse ohjata oman elämänsä tarkoitusta ja päämääriä on niin suuri, että samalla murehtimalla esittää Jumalalle vähän niin kuin epäluottamuslauseen. Minä tässä nyt kuitenkin murehdin asioistani, vaikka Sinä olet ihan toista pyytänyt ja luvannut ja vielä useaan otteeseen näyttänyt, että lupaukset ihan varmasti pitävät paikkansa. Tässä ollaan, kylläisenä ja ehjissä vaatteissa. Vielä sain lähtiessä valita tulenko autolla vai polkupyörällä, ja kuuntelenko matkalla äänikirjaa vai musiikkia.

Martti Luther on sanonut, että epätoivo on sielun pahin vihollinen, ja epätoivoon on aika helppoa ajautua surressa ja murehtiessa, silloin kun luottamus johdatukseen ei ole ihan suurimmillaan.  Tällaisena ammattilaismurehtijana olen kuitenkin ajatellut, että ehkä se huolehtiminen ja murehtiminen ei aina ole pelkästään negatiivinenkaan asia. Huomaan rukoilevani tosi paljon enemmän, kuuntelevani Jumalan tahtoa enemmän ja ennen kaikkea löytäväni kiitollisuuden aiheita paljon normaalia helpommin kun huolestuttaa. Kun oikein huolehtii ja murehtii vaikkapa työttömyyttä, huomaa kuitenkin olevansa äärimmäisen kiitollinen siitä, että saa asua omassa kodissaan ja kaikki asiat on kuitenkin järjestettävissä. Kun elämä on ihan tasapaksua ja turvattua, ei noita pieniä onnellisia hetkiä ja turvallisia peruspilareita tule niin muistaneeksi. Arjessa Jumala voi helposti jäädä taka-alalle. Helpommin ehkä myös juhlassa. Kiitollisuus on vaikeampi muistettava kuin pyynnöt ja toiveet. Mutta kun murehtiessa ja huolehtiessa rukoilee paljon ja kuuntelee paljon, huomaa olevansa rukousvastauksista, hyvin menneistä jutuista ja ihan elämän yleisestä sujumisesta myös tosi kiitollinen. Armon varassa eläminen olisi ehkä sitä, että antaisi Jumalalle mahdollisuuden tehdä työtään meissä jokaisessa eikä omin voimin taistele tuulta vasten. Myös silloin kun muistellaan isoja katastrofeja tai pelätään tulevia, joista ei vielä mitään tiedetä, voidaan vaan toivoa.

SV 312

Hyviä uutisia

Kari Soukan tekstiä mukaillen:

Aamuisin avaan usein tietokoneen tai puhelimen ja luen uutiset ennen päivän muita hommia. Päivän uutiset eivät useimmiten kuitenkaan tuo hyvää mieltä, vaan aamut alkavat ihmetyksellä ja ahdistuneisuudella. Väkisinkin ihmetyttää se kaikki mitä maailmalla tapahtuu. Mihin tässä ollaan menossa? Media ei vahingossakaan jätä uutisoimatta huonoja uutisia. Väkivaltaisuudet, luonnonkatastrofit, mellakat ja sodat täyttävät aamupalapöytämme kerta toisensa jälkeen. On käsittämätöntä miksi vain huonot uutiset näyttävät ylittävän uutiskynnyksen.

Miltä tuntuisi lukea aamu-uutisista, että:
*USA ja Irakin islamistit ovat löytäneet kestävän ratkaisun ja pysyvä rauha solmitaan tänään.
*Irlannissa on saavutettu rauha ja IRA lopettaa aseellisen siipensä lopullisesti.
*YK on sopinut maailman terroristijärjestöjen kanssa puolustavansa yhdessä turvallista elämää.
*Israelin ja Palestiinan hallitukset ovat löytäneet ratkaisun rauhalliseen rinnakkaiseloon
*maailman nälkäkysymys on ratkaistu asevarustelusta säästyvillä varoilla.
*katuturvallisuus on palautunut kaikkiin maamme kaupunkeihin.
*kouluissa olevat ihmiset ovat hymyilleet toisilleen hyvän huomenen toivotuksen.

Maailman muuttamista pidetään usein mahdottomuutena, jotenkin höyrähtäneiden ja tekopyhien ihmisten teeskentelynä, eikö totta? Kuinka moni on oikeasti valmis sanomaan, että haluaa tehdä jotain asioiden eteen? Usein ajatellaan, ettei vaikuttaminen ole enää edes mahdollista. Jos ajatellaan, että mikään ei voi muuttua, vapaudutaan vastuusta, vai vapaudutaanko?

Kukaan meistä ei varmasti voi kerralla tehdä maailmasta paratiisia. Se mahdollisuus on jätetty vapahtajalle. Asiaa voi kuitenkin lähetysä myös yhden ihmisen kokoisista teoista ja vastuista käsin. Kaikki hyvä ja paha mitä meidän ihmisten maailmassa tapahtuu, on kuitenkin aina periaatteessa purettavissa pienempiin osiin, jolloin voidaan huomata, että loppujenlopuksi asiat ovat yksittäisistä teoista koostuva summa. Maailman muutos lähtee yhdestä ihmisestä, sinusta, liikkeelle. Voimme muuttaa maailmassa ainoastaan itseämme ja sitä kautta koko maailmaa yhdessä. Näin meitä kutsutaan yhdessä muuttamaan maailmaa sellaiseksi, että oikeudenmukaisuus, lähimmäisyys ja todellinen rauha toteutuisivat.

Maailman muuttuminen paremmaksi ja väkivallattomaksi ei tapahdu hetkessä. Se alkaa ja voimistuu niistä yksittäisistä ratkaisuista, joita sinä ja minä teemme jättäessämme väkivaltaiset sivalluksemme sanoina tai iskuina. Vallankumouksellisesti Jeesus kehotti kääntämään viholliselle toisen posken lyötäväksi samalla mitalla vastaamisen sijaan. Mikä on sinun vastauksesi? Olisiko Jeesuksen eettisessä elämäntulkinnassa ja ohjeessa jotain sinun kannaltasi merkityksellistä ja uudelleen ajateltavaa.

"Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa on laki ja profeetat." (Matt.22:35-40)

Rukous: Rakastava Jumala, opeta meitä ymmärtämään tekojemme ja sanojemme merkitys. Anna tahtoa ja voimia hillitä sanojamme ja tekojamme myös suuttuessamme. Auta meitä välittämään toisistamme ja näkemään omat mahdollisuutemme tehdä maailmasta edes hiukan parempi ja turvallisempi paikka elää. Amen.

Tyhjän haudan ihme

Joh. 20: 1-10

Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: "Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu." Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle. Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista. Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

Tyhjä hauta on askarruttava juttu. Jeesus oli ristiinnaulittu, kuolemaa oli surtu ja hänet oli haudattu ajan tapojen mukaan. Hautaluolan suulle oli laitettu iso kivi, niin iso, että sitä ei yksikään ihminen olisi jaksanut itsekseen vierittää pois, mutta enkeli oli sen siirtänyt ja jäänyt sen päälle istumaan. Opetuslapset ja Maria näkivät omin silmin tyhjän haudan, sen saman, johon he olivat rakkaan Jeesuksensa aiemmin jättäneet. Jeesuksen, jonka kuoli syyttömänä ja viattomana, tuomittuna rikoksista, joita hän ei ollut tehnyt, yhdessä oikeiden väärintekijöiden ja rikollisten kanssa. Vaikka Jeesuksen kuolemantuomio oli tiedossa ja opetuslapsilla oli aikaa valmistautua ajatukseen opettajansa kuolemasta, ei lähdön hetki varmastikaan ollut yhtään sen helpompi hyväksyä. Ja nyt hauta oli tyhjä, rakkaan ystävän ja opettajan ruumis oli poissa, ja vaikutti siltä, että ennustukset olivat käyneet toteen. Myöhemmin samana päivänä Jeesus ilmestyi osalle opetuslapsia ja sitä kautta todisti, että ylösnousemus on totta. Ylösnousemuksen ja tyhjän haudan ihme on niin suuri, että sitä tekee mieli ajatella jonkun tavallisemman kautta, pieni pala kerrallaan. On tosi vaikeaa ymmärtää millaisessa myllerryksessä Jeesuksen perheen ja ystävien mieli on ihmettä todistaessa ollut.

 Mietin mihin tyhjän haudan ihmettä voisi verrata ja muistin ystäväni tarinan vuosien takaa. Ystävälläni ei ole äitiä, ja hän on elänyt koko lapsuutensa ja nuoruutensa kahdestaan isänsä kanssa. Eräänä talvena, kun ystäväni oli kymmenen vanha, hänen isänsä sairastui johonkin flunssan oloiseen, tauti ei kuitenkaan hellittänyt ja viimein isä suostui lääkäriin ja tutkimuksiin. Pään alue kuvattiin ja isällä todettiin suuri aivokasvain. Sellainen, joka voidaan yrittää leikata, mutta onnistumisesta ei voitu antaa minkäänlaisia takeita. Suru kaihersi pienen pojan mieltä, samoin huoli tulevaisuudesta. Ennen isän leikkausta pojan huoltajuus siirrettiin isovanhemmille, hän muutti mummolaan ja kaikki oli valmisteltu sitä silmällä pitäen, että isä ei enää palaa leikkauspöydältä. Lääkärien mukaan se vaihtoehto oli nimittäin erittäin todennäköinen. Leikkauspäivän koittaessa poika saatteli isänsä sairaalaan ja hyvästeli tämän. Tavarat oli jo muutettu ja elämä tulisi jatkumaan todennäköisesti tästä eteenpäin orpona. Ainut lohdullinen asia tilanteessa oli se, että isälle ja pojalle jäi aikaa hyvästellä, kuolema ei enää olisi yllätys, joskaan se ei tehnyt siitä yhtään sen helpompaa kestää. Kuolema on pelottava, synkkä ja tosi vaikeasti käsitettävissä oleva asia. Kun se koskettaa omaa perhettä ja lähipiiriä, on tuska vielä moninkertainen. Isä jäi sairaalaan ja poika lähti isovanhempineen mummolaan. Muutamien tuntien päästä ovi kävi, isä käveli olohuoneeseen, etsi levyn ja laittoi soimaan Queenin Show must go on kappaleen. Juuri ennen leikkausta sairaalassa nimittäin selvisi, että moneen kertaan aivokasvaimeksi luultu massa kuvissa, olikin pitkittynyt poskiontelon tulehdus, josta selviää antibioottikuurilla. Uskomattomuudessaan tarina liikuttaa minua aina vaan. Se ei ehkä ole verrattavissa ylösnousemukseen, mutta ystäväni, pienen pojan maailmassa, on se väkevä osoitus siitä, että kamala, varma ja pelottava kuolema on voitettavissa.

Opetuslapset joutuivat hyväksymään sen, että Jeesus oli poissa. Eikä sitten ollutkaan. Yhtäkkiä hauta oli tyhjä ja Jeesus ilmestyi heille, osoittaakseen, että kuolema ei ole loppu, ainoastaan alkua iankaikkiselle elämälle, johon meille jokaiselle on annettu kutsu. Omin voimin ja saavutuksin meistä ei ole taivaan kansalaisiksi. Kukaan meistä ei kykene elämään Jeesuksen elämän kaltaista, synnitöntä elämää. Tyhjä hauta ja tyhjä risti kuitenkin kertoo meille siitä, että Jeesus on kuolemallaan tasoittanut meille tien taivaaseen. Sovittanut kaikki ne meidän virheet, mokat ja pahat teot joita me elämässämme saadaan aikaan. Tyhjän ristin juurella me saadaan huokaista, kuolema on voitettu ja meidän synnit annettu anteeksi. Meidän täytyy vaan antaa Jeesuksen tulla meidän elämään ja suostua siihen, että Jumalalla on meidän varalle suuria suunnitelmia. Silloin me saadaan joka päivä pohdiskella tyhjän haudan ihmettä, ja riemua!


Virsi 88

1. Lensi maahan enkeli, joutuisampi tuulta. Suuren kiven vieritti hän syrjään haudan suulta. Suuren kiven vieritti hän syrjään haudan suulta. 2. Kivelle hän istahti, puhui iloisesti: Jeesus nousi haudastaan ja elää ikuisesti. Jeesus nousi haudastaan ja elää ikuisesti.

3. Jeesus, taivaan kuningas, kuolon vallan voitti. Jälkeen pitkäperjantain näin pääsiäinen koitti. Jälkeen pitkäperjantain näin pääsiäinen koitti. 4. Niin kuin taivaan enkeli mekin iloitsemme. Saamme rientää kertomaan: Nyt elää Jeesuksemme. Saamme rientää kertomaan: Nyt elää Jeesuksemme.

Säk. 1–3 Jaakko Haavio 1961. Säk. 4 Niilo Rauhala 1979. Virsikirjaan 1986.

Maria.

Maria oli tosi nuori tyttö saadessaan kuulla, että hän odottaa lasta. Raamatussa ei juurikaan kerrota kuinka ympäröivä yhteiskunta, sukulaiset, naapurit ja perhe Marian raskauteen suhtautui. Hänet oli jo nuorena kihlattu Joosefille, ja aviorikos oli tuohon aikaan rikos, jonka rangaistuksena saattoi olla kivittäminen. Joosefilla olisi myös lain mukaan ollut oikeus hylätä Maria aviorikoksen vuoksi. Jokainen voi kuvitella kuinka helppoa on uskoa, että lapsi on saanut alkunsa Pyhästä Hengestä, eikä Joosefilla, tai kenelläkään muullakaan miehellä ole asiaan osaa eikä arpaa. Marialla ei myöskään ollut minkäänlaisia keinoja todistaa asiaa, ainoastaan usko ja luottamus siihen, että Jumala pitää hänestä huolen, sillä on hänet suureen tehtävään valinnut. Yhteiskunnan arvot ja normit olivat Raamatun aikaan tiukemmat kuin nykypäivänä. Nuori pari on varmasti ollut Marian saaman ilmestyksen jälkeen hämmennyksissään ja myös Joosefilla on varmasti ollut vaikeuksia ymmärtää ja hyväksyä tapahtunutta. Itse asiassa hän suunnittelikin hylkäävänsä kihlattunsa, kunnes Jumala puuttui peliin ja kertoi Joosefille asioiden todellisen laidan unessa. Vaikka arvot ovat muuttuneet ja asenteet höllentyneet jos verrataan yli kahden tuhannen vuoden takaiseen yhteiskuntaan, ei teiniäitiyttä silti katsota kovin hyvällä vielä nykyäänkään. Pohdiskellessani Marian tuntemuksia ja tilannetta haastattelin alakouluaikaista ystävääni, joka alkoi odottaa vauvaa kun me muut mentiin lukioon. Tämä tyttö oli silloin samanikäinen kun Maria saadessaan kuulla, että odottaa lasta. Kysyin häneltä muistoja raskauden alkuajoilta ja tällaisen tarinan hän kertoi:

Kun sain kuulla asiasta, en ollut uskoa mitä täti sanoi puhelimessa: tulos oli positiivinen ja mä vielä kysyin mitä se tarkoittaa, vaikka sen kyllä tiesinkin. Olin tosi iloinen ja mahassa kiersi, teki mieli heti kertoa äidille olohuoneessa, mutta tiesin, ettei kannata. Ensimmäiseksi kerroin lapsen isälle, että susta tulee isä. Uutinen oli hänelle tosi iloinen asia vaikka shokissa kaikki oltiinkin. Tiesin, että äidille kertominen aiheuttaisi todellisen sukuriidan, mutta pakkohan se oli kertoa. Äiti oli sitä mieltä, että pitää tehdä abortti. Äiti soitti lapsen isän vanhemmille ja pyysi heitä olemaan samalla kannalla. Äiti painosti asialla monta viikkoa ja uhkaili, että kaikkien välit suvussa menisivät poikki ja jäisin yksin. Missään vaiheessa en miettinyt ettenkö pärjäisi vauvan kanssa, oli itsestään selvää, että pärjään. Otin uuden asian mielläni vastaan. Ainoastaan yksin jääminen ja suvun kanssa välien rikkoutuminen pelotti. Loppujen lopuksi aloin myöntymään äidille, mutta yllätyksenä isä tuli sanomaan minulle, että: ”Pidä vaan se vauva, mutta älä sitten aloita lukiota vaan keskity lapseen.” Isä sanoi myös, että äidin jutut eivät pidä paikkaansa, eikä kenenkään välit mene poikki. Ja jos menee niin isän ja minun välit eivät ainakaan ja hän hymyili. Sen lauseen jälkeen olin tehnyt varmasti päätökseni. Minusta tulee äiti. 

Ystäväni tarinalla on onnellinen loppu, lapsi on jo kouluikäinen ja perhe elää onnellista lapsiperheen arkea,. Hän otti vastaan sen, mitä tuleman piti ja uskoi ja luotti siihen, että pärjää, vaikka vaikeuksia ja vastoinkäymisiäkin saattoi olla tiedossa. Toisenlaisiakin tarinoita tietysti on, siksi nuorten äitien, Marian ja ystäväni rohkeus hämmästyttää. Maria teki tiettävästi päätöksensä yksin, kysymättä kihlatultaan. Enkeli Gabriel ilmestyi Marialle ja Maria otti vastaan sen suunnitelman, joka Jumalalla hänen varalleen oli, siitä huolimatta, että ympäristön suhtautumisen ja tulevaisuuden täytyi näyttäytyä hänen mielessään myös epävarmana ja pelottavana sekä hyvin hämmentävänä. Jumala tahtoi käyttää häntä synnyttämään Jumalan ihmiseksi maan päälle. Melko epätavallinen tehtävä koko ihmiskunnan historiassa. Maria on oikeastaan samanaikaisesti meille esikuva Herran nöyrästä palvelijasta ja itsenäisestä naisesta.  Hän otti vastaan sen osan, jonka Jumala oli hänelle valinnut tai pikemminkin johon Jumala oli hänet valinnut. Maria oli ihminen kuten ystäväni, ja kuten me kaikki. Epätavallisen hänestä teki se, että Jumala oli valinnut juuri hänet synnyttämään Jeesuksen, aiemmin ennustuksissa luvatun vapahtajan. Maria tarvitsi rohkaisua ja vahvistusta tehtävässään ja sitä hän Jumalalta sai. Marian tarina on esimerkki Jumalan armosta. Köyhä, nöyrä ja ihan tavallinen sai tehtävän, jonka hoitamisella on edelleen merkitystä meidän kaikkien elämässä. Siitä huolimatta, että Maria oli pelottavan tilanteen edessä, hän luotti ja uskoi Jumalaan ja otti hänelle osoitetun tehtävän vastaan, nöyrästi, Jumalaa palvellen. Meillä jokaisella on oma paikka ja tehtävä tässä maailmassa, sillä me jokainen ollaan osa Jumalan suurta suunnitelmaa. Se tehtävä voi olla tosi erilainen kun me itse ajateltaisiin tai toivottaisiin, ja se tehtävä voi muuttua meidän elinvuosien tai elämäntilanteiden mukaan. Tärkeää on se, että me saadaan hiljentyä ja kysyä Taivaan Isältä mihin tehtävään hän haluaa meitä käyttää, ja uskollisina asettua sille paikalle jonka Jumala meille osoittaa. Sillä lupauksen mukaan me saadaan olla varmoja siitä, että Jumala pitää meistä huolen. Siitä huolimatta, että eteen tulevat tilanteet ja tehtävät voivat olla Marian tarinan tavoin ihan hullun tuntuisia, pelottavia ja hämmentäviäkin. Uskossa me saadaan kuitenkin elää ja luottaa siihen, että Taivaan Isä tietää aina mikä meille on parasta. Me voidaan vaan uskollisina ja nöyrinä elää omaa elämäämme, suuren Jumalan suojeluksessa, hänen tahtoonsa suostuen.




Virsi 53

1. Nuori neitsyt Maria hämmästyen kuuli: "Tulet Herran äidiksi, hän on Kristus suuri." 2. Nuori neitsyt Maria tallin suojaan rientää. Seimeen syntyy poikansa, kumarretaan pientä. 3. Nuori äiti Maria kuulee lupaukset, uskoo, että täyttyvät kaikki ennustukset.

4. Herran äiti Maria suurta tuskaa kantaa, itkien hän poikansa ristinpuuhun antaa. 5. Herran äiti Maria riemastuen kuuli: "Jeesus elää!" Voiton sai Vapahtaja suuri.

Eero Veneskoski 1969. Uud. Niilo Rauhala 1979. Virsikirjaan 1986.

Minä

No Man's Band - Paha

Ajattelin pohtia tänään aihetta minä, tai siis te myös, mutta minä niinkun jokaisen omasta ajatusmaailmasta käsin. Jos nyt tehtäis sellainen assosiaatioharjoitus, että mietitte mikä on ensimmäinen sana, joka tulee mieleen sanasta minä. Veikkaan, että sanoja on nyt yhtä monta sataa kun on oppilaita ja henkilökuntaa tässä rakennuksessa. Mietin itse mitä vastaisin. Oli aika vaikeaa päätyä johonkin sanaan, niitä vilisti mielessä, mutta oli vaikea tarttua mihinkään niistä. Miten määritellä itsensä omasta toimestaan silleen, että on siihen ratkaisuun tyytyväinen? Alko jo melkein turhauttaa. Iltapäivä oli pitkällä menossa ja vieläkään ei tullut mitään mieleen. Itsetuntemus ja itsensä määrittely ei ole kovin helppo juttu. Helpompaa on ajatella mitä haluaisin olla kuin se mitä olen. Tai minkä sanan kautta haluan itseni määritellä.

Treffioppaissa ja Demin vinkeissä kehotetaan juttelemaan treffikumppanin kanssa hänestä itsestään. Minä kun on kuulemma ihmisten suosikkipuheenaihe. Ainakin se on aihe, jossa jokainen on asiantuntija ja tokihan mieltä lämmittää jos toinen haluaa kuulla juuri minusta lisää. Toiset onkin valmiita jaarittelemaan omista asioistaan tuntikausia, itse kuulun näihin rasittaviin yksilöihin. Toiset eivät mielellään ihan heti paljasta edes nimeään keskustelukumppanille. Vaikka itse on kova puhumaan ei välttämättä sit kuitenkaan aina jaksa kuunnella toisen tarinointi omista asioistaan.

Pohdin edelleen sitä sanaa, joka tulee mieleen minästä. Selailin kirjallisuutta ja löysin Jaakko Heinimäen pohdinnan sanasta Minä, luen sen nyt teille.

”Vanhempani eivät aikanaan odottaneet minua, sillä lasta odottaessaan he eivät voineet tietää kuka siellä syntymistään odottaa. Minä se sitten olin. Jos olisin pienenä vaihtunut synnytyslaitoksella, olisin ehkä joku toinen.  Kuka minä olen ei ole aivan helppo kysymys. Jumala tietää kuka minä olen ja tuntee minut läpikotaisin, vaikka itse en tiedä enkä tunne. Minä olen myös ainut nimi, jonka Jumala itsestään Moosekselle ilmoitti. ”

Tää helpotti mua vähän, ei se taida muidenkaan mielestä olla niin helppoa tietää kuka tai mikä on. Taivaan Isä kuitenkin tietää ja jaksaa myös kuunnella meidän jaarittelua meidän omista asioista vaikka kuinka kauan. Onpahan joku, jolle kertoa. Se on ihmiselle aika tärkeää. Se, että aina voi luottaa siihen, että on joku, jolla on aikaa kuunnella. Ja kun se joku sattuu olemaan tyyppi, jolla on kaikki valta maailmassa niin onhan se mahtavaa. Me ollaan aika hyvissä käsissä kun itse vaan luovutetaan se valta päättää meidän asioista. Se tuntuu pelottavaltakin ja uskoa kyllä koetellaan tässä maailmassa, jonka asiat ei oikein todista hyvän Jumalan olemassaolosta. Paha jyllää ja ihmisillä on paha olla. On kuitenkin myös toisenlaisia tarinoita ja kokemuksia, ne vaan ei saa mediassa tilaa kun on niin helppo valittaa. Jokainen  vois kuitenkin omalta kohdaltaan yrittää. Alussa soitetussa biisissä laulettiin, et ”Mä en oo paha” Eikä ole muuten maailmakaan ainakaan niin paljoa jos me ihmiset ei sitä haluta. Jokainen voi omalta kohdaltaan siihen kuitenkin edes vähän vaikuttaa ja todistaa sen hyvän olemassaolosta.

Minna Canthin ja tasa-arvon päivä.

Tänään (19.3.) liputetaan Minna Canthin ja tasa-arvon puolesta. Kalenterini takakannessa on tuollainen mustavalkoinen tarra, jossa lukee ”kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia” Ihan hieno tarra, ja tosi hieno ajatus. Jo Jeesus koitti aikanaan saada ihmiset ymmärtämään, että loppujenlopuksi jokainen ihminen on ihan samalla viivalla, on se sitten millanen vaan täällä maan päällä.

Mutta todellisuus ei ole yhtä mustavalkoinen kun tuo tarra. Meidän ihmisten on todella vaikeaa sietää erilaisuutta, vaikka me haluttaiskin sitä. Vähintään väärintekijöiden ja epäoikeudenmukaisuuden kohdalla sietokyky loppuu, vaikka mitkään ihmisen ominaisuuksiin liittyvät seikat ei muuten haittaiskaan. Tietysti on eri asia hyväksyä ihminen, mutta halveksua tai tuomita tekoja. Mutta onnistuuko se ihmisenkään hyväksyminen aina, minulta ei ainakaan, ei vaikka kuinka yrittäisi. Muiden ihmisten hyväksyntä on jokaiselle tärkeää, ihmisen perustarpeisiin kuuluu se, että kokee olevansa hyväksytty. Ja kun kuulee jostain, että muut on puhuneet pahaa selän takana, tai oivaltaa, että ihan oikeasti on ihmisiä, jotka ei voi minua sietää, niin voi itsetunto kokea aikamoisen kolahduksen. Toki kai sitä jokainen itsekin joskus ajattelee lähimmäisestään pahasti, mutta kun tajuaa, että niin myös muut ajattelee minusta, niin on aivan uuden tilanteen edessä. Sillon viimestään on hetki palata siihen ajatukseen, mitä itse tulee puhuneeksi. Tehdään siis muille niinkun haluttais, että meille tehtäisiin.

Tasa-arvoon ja toisten hyväksymiseen liittyen löysin myös aika puhuttelevan tarinan, jonka haluan teidän kanssa jakaa.

Rasismia lentokoneessa

Kerran lentokoneessa n. 50 vuotias valkoihoinen nainen joutui tummaihoisen miehen viereen. Nainen oli tästä hyvin vaivaantunut. Hän kutsui paikalle lentoemännän.
- Mikä hätänä? kysyi lentoemäntä.
- Te ette siis huomaa tätä ongelmaa? nainen vastasi. - Olette sijoittaneet minut tummaihoisen miehen viereen. En voi istua kenenkään niin vastenmieliseen joukkoon kuuluvan vieressä. Etsikää minulle uusi paikka.
- Pysykää rauhallisena, lentoemäntä sanoi. - Melkein kaikki paikat on varattu, mutta yritän katsoa mitä voin tehdä.

Lentoemäntä meni pois ja tuli takaisin muutamaa minuuttia myöhemmin.
- Rouva, asia on juuri niin kuin pelkäsimme. Meillä ei ole turistiluokassa yhtään vapaita paikkoja. Myös Business luokka on aivan täynnä. Vain ensimmäisessä luokassa on yksi paikka vapaana.
Ja ennen kuin rouva ehti sanoa mitään, lentoemäntä jatkoi: - Yhtiöllämme ei yleensä koskaan ole tapana nostaa ketään turistiluokasta ensimmäiseen luokkaan. Tämän on kuitenkin poikkeuksellinen tilanne. Olisi skandaali joutua istua istumaan jonkun vastenmielisen vieressä.

Lentoemäntä kääntyi tummaihoisen miehen puoleen ja sanoi: - Arvoisa herra, voisitteko kerätä tavaranne. Teille on varattu paikka ensimmäisessä luokassa.

Muut matkustajat olivat järkyttyneinä seuranneet tapahtumia. Tässä kohdassa he nousivat seisomaan ja taputtivat.

Lopuksi vielä Iranilaisen miehen ajatuksia kirjasta HABU NABU – Maahanmuuttajilta koottuja satuja, tarinoita, runoja ja sanontoja. toim. Tuija Ikonen, 1996

IHMISIÄ

Me olemme kaikki ihmisiä.

Ihmiset puhuvat toisilleen, Kiinassa kiinaksi, Suomessa suomeksi. Joillakin on monta vaimoa, naapurilla ei yhtään. Tuo on rikas, tämä tyhjätasku. Toinen ystäväni on vaalea, toinen tumma. Joku tietää paljon, toinen ei mitään. Me ajamme autolla, he polkupyörällä. Joku uskoo moneen jumalaan, toinen vain yhteen. Toinen elää vanhaksi, toinen kuolee synnyttyään. Sinä asut Pohjolassa, minä Etelässä. Minä olen mies, sinä olet nainen. Joku on koko ajan opiskelemassa, joku juovuksissa. Astronautti matkustaa kuuhun, joku ei matkusta koskaan, vaan on aina kotona. Joku on Yhdysvaltain presidentti, joku on varas. Uusi ihminen syntyy aamulla, toinen kuolee yöllä. Me olemme kaikki ihmisiä ja elämme samalla maapallolla.

Leipä.

Lempileipäni tällä hetkellä on Moilasen leipomon pikkujääkäri. Leipä joka ajetaan lähikauppaani Pieksämäeltä, 150 kilometrin päästä. Pikkujääkäri on rapeakuorinen ruissekalimppu, jota saa valmiiksi siivutettuna paperipussissa, jossa se pari pävää kuivuttuaan on ihan valtavan hyvää. Parhaimmillaan limppusiivu on ehkä paahtimessa käytettynä ja pestolla voideltuna.

Me suomalaiset ollaan ruisleipäkansaa ja kun joitain vuosia sitten hiilihydraattitietoisuus alkoi olla osa ihan jokaisen kaduntallaajan yleissivistystä, nosti uudet ruokavaliot, erilaiset karppaamisen muodot ja Atkins, aikamoista keskustelua. Intohimoista väittelyä puolesta ja vastaan. Ja yhtään en ihmettele. Enemmän outoa olisi jos tähän ei reagoisi kansa, joka on leiponut leipäänsä tiukkoina aikoina pettua ja antanut palan juurta taikinatiinun pohjalta kerjuulla kulkijoille. Parhaassa leipäjuuressa pitäisi kuuleman mukaan ollakin kolmen eri talon leivänsiemen. Eri maakunnissa on leivottu erilaista leipää ja käytettyjen jauhojen laatu on riippunut siitä kuinka pohjoisessa on asuttu. Kainuussa ei enää vehnäpelto vihannoi. Mutta joka puolella on leivottu leipää, sitä on murrettu, jaettu ja syöty.

Nykyään leivän ja viljan rooli on muuttunut. Lähikaupasta voi ostaa niin monia erilaisia jauhoja, ettei edes googlettamalla pääse perille siitä, missä ja millaisessa korressa kukin jyvä kasvaa. Voidaan valita luomua ja lähituotetta, tai sitten leipää, joka on leivottu viikkoja sitten maapallon toisella puolella. Joissain on kuitua, mutta ei väriä, toisessa toisin päin, yhden leivän glykeeminen indeksi on matala, toisen ei. Jonkun päälle sopii parhaiten juusto, toinen on tarkoitettu nautittavaksi täytettynä. Joku haluaa ostaa leipänsä vaaleana pehmeänä ja tuoreena, toinen ei syö vaaleaa leipää koskaan. Valikoimaa on valtavasti ja länsimaisella kuluttajalla on varaa valita. Leipä ei enää näyttele ruokavaliossa yhtä suurta roolia kuin aiemmin. Mutta edelleen siitä murretaan, jaetaan ja syödään.

Joku aika sitten päivitin facebookstatukseni seuraavilla sanoilla: "Leipää merien taa eikö kaikille yllä? Kristityt, isämme leivästä heille riittäisi kyllä!" Nopeasti keskustelu jatkui seuraavasti: "Ahaa, pelkkää hiilaria sieltä taas jaetaan." Kommentti nauratti, mutta myös toisaalta kismitti siinä määrin, että hain katekismuksen apuun seuraavaa kommenttiani varten. Kristittyjen kielenkäyttö ei aina ole selkeää symboleineen, mutta katekismus avaa monta asiaa kiitettävästi ymmärrettävään muotoon.

MITÄ TARKOITTAA JOKAPÄIVÄINEN LEIPÄ? VASTAUS:

Kaikkea, mitä ruumiimme ravinnokseen ja muuten välttämättä tarvitsee. Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen. Lainattu katekismuksesta.

Useampi kommentoi vastaustani kiitollisena, monellekaan leivän symbolina käyttö monissa eri asiayhteyksissä ei ollut lainkaan selvää.

Lainaamani virsi on kokonaisuudessaan mielestäni hieno, siinä on helposti laulettava melodia, ja lyhyet selkeät säkeistöt täynnä asiaa. Virsi on otettu virsikirjaan vuonna 1986 ja tehtykin vasta 1979, joten se on suhteellisen nykyaikainen, vaikkakin jo yli kolmikymmenvuotias. Sisällöltään se on silti erittäin ajankohtainen. Pohjois-Afrikan ja Japanin kriisit pyörivät tiedotusvälineissämme päivittäin, mutta ovat kaukana. Nälänhädästä, tulvista, kuivuudesta ja taudeista kärsitään laajoilla alueilla, mutta tieto ei edes ylitä uutiskynnystä. Arkipäivässä enemmän kiinnostaa silti se leivän glykeeminen indeksi tai rasvahappokoostumus. Kumma juttu, sillä inhimillisen hädän luulisi ohittavan arjen pikkuasiat. Ja kyllähän ne ohittavatkin, osuessaan omalle kohdalle, tai tapahtuessaan niin lähellä, että todelliset vaikutukset tuntuvat. Kuitenkin maantieteellisesti kaukaisille ja pitkään jatkuville kriiseille turtuu niin, ettei niitä enää jaksa muistaa tai huomioida. Olen itse tyyppi, joka kantaa huolta ja murhetta omista ja muiden asioista, realistisista ja uskomattomista murheista sekä tulevaisuudesta. Siitä huolimatta, että tiedostan huolestumisen olevan turhaa ja rasittavaa, en voi sitä lopettaa. Siksi en pidä pelkästään huonona sitä, että katastrofiuutisille turtuu. Jos oman arjen kuormittaa huolehtimalla kaikesta mahdollisesta kurjuudesta, rikkoo lähellä asuvia läheisiään vastaan ja tulevaisuutta murehtimalla esittää Jumalalle epäluottamuslauseita kaiken suunnitelmallisuudesta. Siksi on myös tervettä, olla murehtimatta, kuten Matteus meitä yksiselitteisesti neuvoo:

”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! 27 Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?”

Toki vastuumme ihmisinä ja kristittyinä on elää maailmassa niin, ettemme ainakaan omin toimin edistä kenenkään kärsimystä, mielellään vähennämme sitä kaikin mahdollisin tavoin. Samalla luottaen kuitenkin siihen, että meistä pidetään huolta, ja me saamme uskoa tulevaisuuteen. Alttarin leivän äärellä saamme pitkin matkaa elvyttää uskoamme tähän asiaan. Vastuun kantamiseksi lähimmäisistä joskus aivan riittävä määrä omia toimia on siinä, että laittaa kädet ristiin ja pyytää apua sinne, jossa itse ei voi olla auttamassa. Ja omassa arjessaan murtaa, jakaa ja syö, kukin mieleistään leipää. Yhdessä toisten kanssa, vuosisataisia perinteitä noudattaen.

Virsi 59

1. Leipää pelloilta maan ruumiin ruoaksi saamme. Nälästä varjele, Herramme, siunaa kylväjät maamme.

2.
Leipää taivaasta tuot,
meille itsesi annat.
Sanasta elämän voimaa jaat,
halki kuoleman kannat.

3.
Leipää alttarin myös
syömme keskellä matkaa.
Väsyneet sielumme elpyvät,
jälleen jaksamme jatkaa.

4.
Leipää merien taa
eikö kaikille yllä?
Kristityt, Isämme leivästä
heille riittäisi kyllä!

5.
Leipää taivaasta jaa,
Kristus, lihaksi tullut!
Kuuluta kauttamme kaikille:
Riemuvuosi on tullut!

Harald Andersén 1979Ola Cleve 1979. Suom. Anna-Maija Raittila 1979.

Armo.

Eräänä talvisena päivänä olin hoitamassa 2 vuotiasta kummipoikaani ja katsoin samalla uutisia kun poika leikki lattialla. Silloin uutisissa oli otsikoissa kirkon homokysymys ja haastateltavana oli arkkipiispamme Kari Mäkinen, joka puhui rakkaudesta ja armosta. Uutisten päätyttyä kummipoika tuli istumaan viereeni kirjan kanssa ja kun olin lukenut kirjaa tovin, poika kysyi minulta mikä on armo. No en tietenkään ollut osannut odottaa moista kysymystä ja vastausta piti miettiä hetki. Päädyin sitten vastaamaan pienelle pojalle, että armo on sellainen asia jonka ansiosta me pääsemme taivaaseen. Tämä riitti pojalle vastaukseksi. Onneksi.

Joka kesä rippikoulussa opetetaan armosta, mutta siellä se käydään läpi syvemmin. Armo avataan sanana kirjain kerrallaan: Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme. Pieneen sanaan sisältyy todella suuri asia. Asia jota emme pysty aivan käsittämään. Samalla oppitunnilla puhutaan myös Pienoisevankeliumista: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16) Tämä Raamatun lause selittää hyvin, mitä armo on.

Elämme nyt paastonajan loppupuoliskoa, pääsiäiseen ei ole enää kuin muutama viikko. On siis oivallinen aika meidän jokaisen miettiä tätä armoa. Jeesus kuoli ristillä meidän pahojen tekojemme, sanojemme ja ajatustemme takia, että meillä olisi mahdollisuus joskus päästä taivaaseen. Saimme siis Jumalalta armon, jonka ansiosta Hän näkee meidät puhtaina, nuhteettomina. Kuitenkaan emme ole sellaisia, olemme satuttaneet toisia ihmisiä ajatuksin, sanoin ja teoin. Näitä asioita voimme pyytää anteeksi Jumalalta, jolloin osoitamme katuvamme tekojamme. Kuitenkin toisia kohtaan tehdyt pahat teot ja sanotut pahat sanat eivät unohdu, jolloin tulisi myös pyytää anteeksi tältä toiselta ihmiseltä. Vaikka emme voi mitenkään omin teoin, sanoin ja ajatuksin tulla puhtaiksi ja nuhteettomiksi, kelpaamme Jumalalle juuri armon takia.

Ollaksemme osallisia tuosta ihmeellisestä armosta, meidän ei tarvitse tehdä mitään. Meidän tarvitsee vain uskoa. Onkin hyvä pitää mielessä itse Lutherin oppi pelastuksesta: Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.

Aprillipäivää Aisopoksen tapaan

Aprillipäivän aamunavaus ekaluokkalaisille. Satu kirjoitettuna, samoin kuin osa lopun opetuksesta lainattu Pöytyän seurakunnan sivuilta

Tänään on aprillipäivä. Aprillipäiväänhän kuuluu, että keksitään erilaisia juksauskeinoja, ja sitten paljastetaan, toiselle, että on juksattu. Mites se loru kuuluukaan?

Oletteko jo keksineet joitain hyviä aprillipiloja?

Aprillipäivä on ihan hauska juttu kerran vuodessa, mutta on tärkeää muistaa, ettei juksaaminen jää tavaksi. Kerron teille siihen liittyvän sadun. Tää satu voi olla monille ihan tuttu, mutta siinä on aika tärkeä opetus, siksi ei ole pahitteeksi kuulla sitä uudelleen.

POIKA JA SUSI

Pienessä kylässä suurten vuorten keskellä olevassa laaksossa asui eräs pieni poika. Poika oli jo pitkään halunnut päästä oikeisiin töihin paimentamaan lammaslaumaa läheiselle niitylle. Eräänä aamuna pojan toive toteutui: hän sai jäädä yksin kaitsemaan koko laumaa. Vanha lammaspaimenen opasti pojan vuorella olevan lauman luo ja lähti sitten takaisin kylään tekemään muita töitä. Poika oli innoissaan ja ajatteli: ”Lopultakin minuun luotetaan ja saan näyttää taitoni.” 

Poika olikin taitava lammaspaimen. Hän osasi pitää lauman koossa ja aina välillä laski, että ihan jokainen lammas oli tallessa. Aurinko nousi korkealle taivaalle ja lämmitti mukavasti. Poikaa alkoi väsyttää ja pitkästyttää. Hän päätti ajankulukseen juksata kyläläisiä. Poika huusi kovalla äänellä: ”Susi, susi! Täällä on susi, tulkaa auttamaan!”


Kaikki kyläläiset lähtivät juoksemaan vuorelle pojan avuksi. He juoksivat niin nopeasti kuin pystyivät.

Kyläläiset saapuivat vuorelle ja ihmettelivät: ”Missä se susi on?” Poika nauroi heille: ”Eikös ollutkin hyvä juttu, minä juksasin teitä.” Mutta kyläläiset eivät olleet iloisia. He olivat vihaisia ja kertoi pojalle, että ei saa turhaan kutsua.


Kyläläiset palasivat takaisin töihinsä jutellen: ”Olipa kuitenkin hyvä, että lammaslaumaan ei ollut hyökännyt susi. Jos susi olisi syönyt lampaamme, me olisimme jääneet ilman villaa emmekä voisi valmistaa talveksi lämpimiä vaatteita.”

Aika kului ja poika paimensi lampaita. Iltapäivällä hän oli aivan kyllästynyt yksin olemiseen ja päätti huutaa uudelleen: ”Apua, täällä on susi! Tulkaa auttamaan!”

Jälleen kyläläiset jättivät työnsä ja juoksivat pojan avuksi niin nopeasti kuin pystyivät. Saapuessaan lauman luo, he harmikseen huomasivat, että poika oli puijannut heitä toistamiseen. Harmissaan he palasivat laaksoon työskentelemään.

Poika jatkoi paimentamista. Ilta saapui ja aurinko painui mailleen. Kuu nousi taivaalle ja oli hämärää. Poika siristeli silmiään ja mitä hän näkikään! Suden! Susi hiipi hämärässä kohti lampaita. 

Poika alkoi huutaa minkä jaksoi: ”Tulkaa äkkiä auttamaan, täällä on susi!” Kyläläiset kuulivat pojan huudon, mutta ajattelivat, että taasko poika yrittää puijata heitä. Niinpä kukaan ei lähtenytkään enää poikaa auttamaan. 

Poika huusi uudelleen: ”Auttakaa, täällä on susi!” Kyläläiset jatkoivat puuhiaan ja poika joutui katselemaan miten susi söi lampaan toisensa jälkeen.


8. käsky kuuluu näin. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Ja iloisemmin sanottuna:
Näytä, että olet luotettava sanoissasi ja töissäsi.

Jumala toivoo, että me kunnioitamme toisiamme. Kunnioittamiseen kuuluu, että toisesta ei saa puhua pahaa. Tuskin kukaan haluaisi, että itsestäänkään puhuttaisiin pahaa. Tarinan poika käytti väärin toisten luottamusta ja lopulta kyläläiset eivät enää uskoneetkaan poikaan. Vanha sanonta sanookin: ”Hyvät sanat tekevät hyvää ja pahat sanat tekevät pahaa.” Lopuksi voidaan laulaa virrestä 493 säkeistöt 1 ja 2. Tässäkin pyydetään Jeesusta, meidän auttajaa kulkemaan meidän vierellä aina ja varjelemaan. Tietysti erilaisilta vaaroilta, mutta voidaan ajatella, että samalla myös kaikenlaiselta pahan tekemiseltä ja puhumiselta. Sillä on paljon mukavampaa olla kun voidaan luottaa toisiimme. Eiks niin? 

Todenpuhuja

"Lupaatko kertoa totuuden, ja ainoastaan sen?" kysyi kätilö, otti syliin poikasen niin langettaen kirouksen hetkenä tuulisen syksyn yön
Poikahan lupasi, ja lupaus kyllä pitää
Mutta sietääkö sitä mikään sielu täällä?
Niinpä äidin polven päällä poika maisteli solkea nahkavyön

Huutaa joka akka niin ja huutaa joka ukko, ilma kiehuu ja kiekuu kukko!
Tuomion pasuunat soi tuomiotaan: taasko piti mennä totta puhumaan?

Siitä hyvä heilu ei

Kuultiin huhuja: kaupunkiimme matkasi tuo 'todenpuhuja', kummallinen kaveri
Saa täydet kadut tyhjiksi pelkällä paikalle tulollaan
"Kaunis ilma tänään!"
"Jos pitää hypotermiasta"
"Hauska nähdä teidät taas!"
"Eilen kyllä pingoit pakoon tullessani vastaan
Suokaa anteeksi, vaikken jauha paskaa"


Huutaa joka akka niin ja huutaa joka ukko, ilma kiehuu ja kiekuu kukko!
Tuomion pasuunat soi tuomiotaan: taasko piti mennä totta puhumaan?

Siitä hyvä heilu ei

Ei kauaa täällä roiku suorasuinen luonnonoikku
Varjo tien päässä häämöttää, vaan ei vaikeudet taakse jää.


Huutaa joka akka niin ja huutaa joka ukko, ilma kiehuu ja kiekuu kukko!
Tuomion pasuunat soi tuomiotaan: taasko piti mennä totta puhumaan?"



YUP-Todenpuhuja

Tämä puhe on kirjoitettu aprillipäivän aamuksi, se siis varoituksen sanana ihan alkuun. Kollegan kanssa vaihdoimme aamuhartausvuoroja tässä taannoin, ja hän ohimennen heitti, että "puhu nuorille vaikka aprillipiloista ja juksaamisesta." Pyritäänpä siihen.

Päivän pyörittelin kaikenlaisia rehellisyysajatuksia, luin jonkin aikaa ihmisten toisilleen tekemiä aprillipiloja ja pohdiskelin valkoisia valheita. Aika pitkälle minua itseäni on kantanut erään suuren ajattelijan lausahdus paikallislehden haastattelussa useita vuosia sitten. Ajatus meni sisällöltään jotakuinkin niin, että "parempi silloin tällöin pieni valkoinen valhe kuin raivorehellisyys." Tai ainakin sellaisena se mielessäni on vapaasti lainaten nämä vuodet elänyt. Melko hätkähdyttävä ajatus ensikuulemalta. Ettäkö pieni huijaus joissain tilanteissa voisikin olla ihan ok. Meidät suomalaiset on kasvatettu rehellisiksi. Heti tulee mieleen muutama sananlasku: "Rehellisyys maan perii", "Valheella on lyhyet jäljet.", "totuus tekee vapaaksi". Mutta löytyipä lempikirjastani, kyynikon kultaisesta kirjasta muutama melko napakka vastapallokin: "On yksi keino saada selville, onko mies rehellinen - kysykää sitä häneltä. Jos mies vastaa "kyllä", tiedätte hänet kelmiksi." -Groucho Marx, "Carlyle sanoi: "Valhe ei elä ikuisesti." Se osoittaa, ettei hän tiennyt kuinka niitä kerrotaan." -Mark Twain. "Valheet ovat hyvien tapojen peruspilari." -Quentin Crisp.

Luulen, että nämä miehet tiesivät mistä puhuvat, kuten myös Jarkko Martikainen kirjoittaessaan alussa lainattua kappaletta YUP:lle. Oscar Wilde on sanonut, että "Valehtelijan tavoitteena on vain viehättää, ilahduttaa ja tuottaa mielihyvää, hän on sivistyneen yhteiskunnan peruspilari." Elävänä pyörii mielessä myös erään poliitikon kuolematon lausahdus: "Puhun niin totta kun vain pystyn." Taitaa olla tosiaan niin, että vaikka kulttuurissa rehellisyys ihanteena arvostetaan korkealle, ei yhteiskunta elä saman ihanteen mukaan. Mutta kapealla reunalla me keikutaan.

Aprillipäivä nyt on asia erikseen. Aprillipäivän huijaukset perustuvat kuitenkin yleensä hyväntahtoiseen hööpötykseen, joka sitten myöhemmin paljastuu. Mutta kuinkas muina vuoden päivinä? Jos me annetaan valkoisille valheille sija jokapäiväisessä elämässä niin päteekö porttiteoria? Onko sitten entistä helpompi valehdella suuremmistakin asioista? Onhan sanottu, että vaarallisimmat valheet ovat niukasti vääristeltyä totuutta. Käykö sitten niin, että pienistä valheista kasvaa suuri valheiden verkko, jolle Salatut Elämätkin kalpenee? Ehkä siinä vaiheessa omantunnon on aika astua peliin.

Mietin pitkään, voinko seurakunnan työntekijänä tulla yläkoululle ja kannustaa valehteluun. Tai totesin kyllä saman tien myös, etten oikein voi, eikä se kyllä mitä vilpittömimmin ole tarkoituksenikaan. Selailin Raamattua ja monessa kohdassa sielläkin kehotetaan pysymään totuudessa ja valehtelua kavahdetaan. Ja tottakai, Raamattu antaa meille ohjeet elämään, joskaan me ei niiden mukaan erehtyväisinä ja omaa etua tavoittelevina ihmisinä onnistuta elämään, vaikka pyrkimys olisi miten kova. Siinä selaillessa löytyi myös sananlaskujen kirjasta kohta, joka kokosi ajatukseni ja koko puheen pointin. "Osta totuutta, älä myy." Valkoinen valhe tai totuuden muuntelu ei ole välttämättä oikein, mutta saattaa olla joskus ihan tarpeen, jos muussa tapauksessa yksisilmäinen totuudessa pysyttely satuttaisi, tai aiheuttaisi turhaa mielipahaa tai silkkaa vahinkoa. Niin armon varassa me saadaan elää, että eiköhän me vielä tällainenkin inhimillisyys anteeksi saada.

Muistetaan vaan se, että toisia ihmisiä voidaan kunnioittaa ja suojella, kaikkia totuuksia ei todellakaan tarvitse laukoa, tai myydä, kuten sananlaskuissa sanottiin. Lempeyttä ja viisautta on myös silloin tällöin vaieta. Totuuteen ja rehellisyyteen pitää pyrkiä, myymättä kuitenkaan sitä omaa totuuttaan muiden kunnioittamisen hinnalla. Joten, rehellistä aprillipäivää!

Valo.

Vaikka tähän aikaan vuodesta ulkona näyttää olevan aina pimeää ja ankeaa, on hyvä muistaa että päivä on pitenemässä. Valo alkaa voittaa pimeyttä ja taivaalla nähdään aina vain useammin valoilmiö, joka lupaa kevään saapumista ja valoisampia aikoja.
Valo on kaiken elämän perusedellytys. Ilman sitä on pimeää ja mikään ei kasva. Myös eräs tunnettu maailmanhistoriakin alkoi valon luomisella: ”Jumala sanoi: ’Tulkoon valo!’ Ja valo tuli.” Tämän jälkeen vuosituhansien kuluessa maailmaan on syntynyt monenlaista valoa. On liikennevaloa, halogeenivaloa, led-valoa, kirkasvaloa ja katuvaloa. Nämä valot torjuvat pimeyttä silloin kun ei ole valoisaa. Jokainen varmasti laittaa iltaisin kattovalon päälle kun menee esimerkiksi olohuoneeseen katsomaan televisiota tai työvalon silloin kun menee työpöydän ääreen tekemään vaikka kotitehtäviä.
Nämä valot jäävät hyvinkin pintapuolisiksi. Ne valaisevat reittimme piemydessä, mutta eivät valaise sisäisesti. On olemassa vain yksi valo, joka on elämän lähde ja tarpeeksi voimakas valaisemaan ihmissydämen. Tämä valo on lähtöisin Jumalasta. Jeesus sanoi: ”Minä olen maailman valo.” Jumalan sanasta löytyy valoa jokaisen ihmisen sisimpään: ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” Sanasta löytyy valoa silloinkin, kun elämä tuntuu toivottaman pimeältä.
Me olemme tässä maailmaassa heijastamassa Jumalan valoa. Jeesus vertasi meitä itseensä sanoen: ”Te olette maailman valo.” Kun nautimme auringosta ulkona yksin tai seurassa, ei valon määrä muutu. Ei kynttilänkään liekki himmene, kun siitä sytytetään toisia kynttilöitä vaan valo laajenee. Valo on tarkoitettu jaettavaksi ja vietäväksi sinne missä on pimeää. Jokainen voi osaltaan levittää valoa. Valaise sinäkin jonkun sydän tai mieli!


Tämä teksti julkaistaan 1/2011 Liplatuksessa eli Järvi-Suomen Partiolaisten piirilehdessä helmi-maaliskuun vaihteessa.