”Kuin oksat
vihannoivat vain puussa pysyen, niin toisten kanssa yhteen on luotu ihminen. Kiitämme
perheestämme. Yhteinen elämämme on lahjaa Jumalan. Toistamme tarvitsemme, syliä
avointa, vanhemman kokemusta ja lapsen katsetta. Kohtaamme pettymykset, ilot ja
yllätykset toistemme
rinnalla.” Virren 464 sanat ja lähestyvä äitienpäivä
saivat minut muistelemaan tarinaa Raamatunkäännöstyöstä Venäjällä asuvan
suomensukuisen kansan parissa, jolla ei, uskomatonta kyllä, ollut kielessään
sanaa rakkaudelle. Hetken asiaa ihmeteltyään ja pohdittuaan kääntäjät alkoivat
selvitellä asiaa ja viimein keksivät kysyä millaisella sanalla kansa kuvaisi
äidin tunnetta lastaan kohtaan. Käännöksen muoto löytyi ajatuksella siitä, että
äidillä on lapsi sydämessään. Kun tätä testattiin pienoisevankeliumin
käännökseen ”Sillä niin on Jumalalla maailma sydämessään…” Oivalsivat tuon
kielen puhujat: ”Onko Jumalalla meidät sydämessään, sittenhän meillä ei ole
mitään hätää!” Tämän oivalluksen pohjalta käännöstyö jatkui ja Jumalan
rakkautta pystyttiin kuvaamaan myös tämän kansan äidinkielellä.
Jumalan rakkaus perheväkeään kohtaan on luojan rakkautta lapsiaan
kohtaan. Vapautta antaa kasvaa ja valita, mutta myös ohjausta oikeaan suuntaan,
taivaallisen isän tahdon mukaiseen elämään. Nuorisotyössä saamme aitiopaikalla
seurata samanlaisia asioita. Nuorten vapautta kasvaa ja valita, erehtyä ja olla
keskeneräinen, mutta myös tarvetta rakastaville aikuisille ja ohjaukselle
oikeaan suuntaan. Tarvetta sille, että on jonkun sydämessä, sillä silloin ei
ole mitään hätää. Tässä kasvatustyössä saamme kulkea perheiden rinnalla,
Jumalan työkavereina, hänen sydämessään ja olla siitä kiitollisia. Siunattua äitienpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti