Rukous

”Miettikää vähän. Hän joka on luonut korvan- hänkö ei kuule? Hän joka on luonut silmän- hänkö ei näe?” (Ps.94) Toisen paastonajan sunnuntain aiheena oli rukous ja usko. Nuorisotyön arjessa teemat ovat vahvasti esillä. Rukouksen merkityksestä uskonelämän hoitajana puhutaan paljon, samoin tarjotaan mahdollisuuksia nuoren hengelliseen kasvuun seurakuntayhteydessä. Seurakunnan tilaisuuksissa rukoillaan, luetaan Raamattua, lauletaan ja puhutaan uskosta yhdessä. Rukous on tärkeää hengellisen elämän hoitamiselle, Raamatussa käsketään rukoilemaan useissa kohdissa, koska Jumala tietää, että rukous on sielulle hyväksi. Samoin kun ystävyyssuhteet tarvitsevat yhteydenpitoa pysyäkseen tuoreina, tarvitsee ihminenkin yhteydenpitoa Jumalaan. Jumala kyllä näkee ja kuulee meidät, mutta jos me unohdamme pitää yhteyttä, voimme huomata, että suhteemme alkaa etääntyä ja saatamme vieraantua Jumalasta. Viimeistään rippikouluissa tutuksi tulevat ulkoläksyt, Jeesuksen ihmisille opettama Isä Meidän-rukous, uskontunnustus ja muutama muu. Tärkeänä ajatuksena pidetään kuitenkin myös sitä, että ihmisen ja Jumalan välille ei tarvita välttämättä ulkoa opittuja sanoja. Raamatussa luvataan useassa kohdassa, että Jumala kuulee vilpittömät rukoukset, määräämättä sitä millaisin sanoin kenenkin tulee rukoilla. Riittää, että on tosissaan. Anna-Mari Kaskisen sanoittama Rukous on silta, kerää yhdessä säkeistössään epävarmalle rukoilijalle rohkaisevan viestin: ” Älä turhaan luule, ettet osaa rukoilla. Rukoukseen ei tarvitakaan paljon sanoja. Taivaan Isä kuulee pienen huokauksenkin. Tarpeesi Hän tietää sinuakin paremmin.” Siunattua paaston aikaa, muistetaan rukoilla!

http://www.youtube.com/watch?v=0B-drWi-wyM

Hiljaisen viikon keskiviikon nuorten jumiksen puhe.

Viime sunnuntaina vietettiin palmusunnuntaita. Sunnuntain evankeliumissa kerrotaan kuinka Jeesus ratsasti aasinvarsalla Jerusalemiin ja ihmiset hurrasivat hänelle ja laskivat hänen eteensä vaatteita ja palmunoksia. Ihmiset iloitsivat Jeesuksen suorittamia Jumalan ihmetekoja, tietämättä vielä mitä oli tulossa. Kuitenkin Jeesus itse tiesi mihin tämä Jerusalemiin saapuminen johtaisi. Hän tiesi kohtalonsa. Miltä Jeesuksesta on tuntunut tietää, että tämä on lopun alkua, joka päättyisi kuolemaan. Miltä sinusta tuntuisi samanlaisessa tilanteessa? Panikoisitko ja yrittäisit kaikin keinoin päästä eroon tilanteesta? Vai tekisitkö samoin kuin Jeesus ja hyväksyisit asian ja antaisit kaiken tapahtua omalla painollaan?

Vaikka Jeesus oli Jumala, hän oli myös ihminen. Kuollessaan vain noin 30 -vuotias mies ja puuseppä, kuten maallinen isänsä Joosef. Vaikka hän pystyi tekemään ihmetekoja, hän tunsi kipua aivan kuin kuka tahansa muukin mies ja aivan samoin hänenkin täytyisi kuolla. Kuitenkin hänen kuolemansa olisi jotain aivan erilaista.

Jeesuksen inhimillisyys tulee parhaiten esille siinä kun hän rukoilee Jumalaa Getsemanen puutarhassa. Hän saattoi tuntea ihmisen pelon rukoillessaan, että Jumala ottaisi pois sen vastuun, joka hänellä oli. Hän tunsi silloin suurta tuskaa. Häntä pelotti ja hän kääntyi Isänsä puoleen saadakseen tukea ja vahvistusta. Ehkä hän sitä saikin koska hän otti vastaan tuomionsa ja kärsimyksensä sellaisena kuin se tuli. Häntä herjattiin, haukuttiin ja syytettiin. Lopulta hänet tuomittiin syyttömänä ristinkuolemaan ja hänet haudattiin.

Voisi ajatella että kaikki tämä on aivan normaalia ja olisi voinut tapahtua kenelle tahansa. Niin olisikin, jollei kolmantena päivänä olisi tapahtunut ihmettä. Ihme jonka vuoksi vietämme pääsiäistä. Naiset menivät Jeesuksen haudalle ja huomasivat haudan olevan tyhjä. Enkeli kertoi naisille Jeesuksen nousseen kuolleista. Myös opetuslapset saivat tiedon asiasta ja jotkut kävivät sen todistamassa.

Jeesus oli ristiinnaulittu, kuolemaa oli surtu ja hänet oli haudattu. Hauta johon Jeesus oli laitettu oli nyt kuitenkin tyhjä. Vaikka kaikki tämä oli opetuslapsillakin tiedossa, ei tilanne varmasti ollut mitenkään helppo käsittää ja osa opetuslapsista saattoi olla asian suhteen hieman epäileväinenkin. Myöhemmin Jeesus kuitenkin ilmestyi opetuslapsille ja he saivat todistuksen siitä että ylösnousemus on totta. Ennustus oli käynyt toteen.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Mitä hyötyä siitä on että Jeesus tuomittiin, kärsi, kuoli, haudattiin ja nousi kuolleista? Vastaan näihin kysymyksiin Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun 16. säkeellä: ”Jumala antoi ainoan poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.” Saimme siis armon, Ansaitsemattoman Rakkauden Meidän Osaksemme.

No mitä se armo sitten on? Armo ei ole sitä, että syytön ja oikein toiminut pääsee pälkähästä, vaan se on oikeudenmukaisuutta. Armo on sitä, että syyllinen vapautetaan. Armo on meidän pääsylippumme taivaaseen, jonka olemme Jeesuksen kuolemassa saaneet.

Tänään olemme kokoontuneet tyhjän ristin ääreen muistelemaan Jeesuksen kärsimystietä. Tuo tyhjä risti sisältää kuitenkin isomman sanoman kuin miltä se näyttää. Tyhjä risti lupaa meille, että me kaikki pääsemme joskus osalliseksi tuosta Jeesuksen ylösnousemuksesta. Siksi pääsiäinen onkin ilon juhla. Meidän tulisi iloita joka päivä siitä, että Jeesus sovitti ristinkuolemallaan meidän kaikkien synnit ja meillä kaikilla on mahdollisuus päästä taivaaseen.

Paaston ajan haaste.

Tänään on tuhkakeskiviikko. Tästä alkaa paasto. Kuuden viikon valmistautuminen suureen juhlaan – Pääsiäiseen.

Paasto. Mitä se on? Kun sitä ajattelee, tulee ensimmäisenä mieleen muslimien paasto eli Ramadan, jota vietetään kesällä ja sen aikana ei lainkaan syödä valoisan aikana. Meillä luterilaisilla paastoon ei liity mitään määrättyä tai kaikkia luterilaisia koskevia perinteitä. Tämä antaa siis jokaiselle mahdollisuuden viettää sitä haluamallaan tavalla. Joku voi pidättäytyä kuuden viikon ajan herkuista, toinen esimerkiksi Facebookista.

Paasto on oivallista aikaa hiljentyä ja keskustella Jumalan kanssa. Voi keskittyä hoitamaan omaa hengellisyyttään. Ottaa tavoitteeksi rukoilla joka päivä ja käydä sunnuntaisin jumalanpalveluksessa.

Viime sunnuntaina vietettiin laskiaissunnuntaita ja sen evankeliumitekstissä (Luuk. 18:31-43) Jeesus kohtaa sokean kerjäläisen, joka toivoo näköään. Jeesus parantaa sokean sanoen: ”Uskosi on parantanut sinut”. Toivoisin, että me kaikki kykenisimme näkemään Jeesuksen tässä maailmassa, kuten tuo kerjäläinen. Hänen kautta voisimme ymmärtää pääsiäisen mysteeriä ja päästä osaksi sitä.

Viime viikolla kävin pitämässä aamunavaukset Pekkalan ja Visuveden kouluilla, aiheena oli paaston aika. Asetin koululaisille haasteen: Paaston, eli kuuden viikon, ajan tulisi olla kavereita kaikkien kanssa. Tulisi tervehtiä kaikkia, pyytää anteeksi ja olla kohtelias. Ei saisi satuttaa, loukata tai kiusata ketään. Koululaiset lupasivat yrittää tätä. Tämän saman haasteen heitän nyt myös kaikille ruovesiläisille. Yritetään olla kaikki kaikille ystävällisiä.

Teksti julkaistiin Ruovesi-lehdessä 13.2.2013

Suutari ja Vieras

Tänä vuonna joulun ajan lempilauluni on Pekka Ruuskan suutari ja vieras. Sanat kertovat tarinan suutarista, vanhasta ja lempeästä miehestä, jolle Jeesus on kertonut tulevansa jouluna kylään. Suutari siivoaa taloaan, laittaa joulua ja kertoo ilouutista kyläläisille. ”Mestari on tulossa kylään meille, hän on ilmoittanut minulle sen varmasti, mestari on tulossa tänään meille, voiko jouluvieras olla enää parempi”. Kaiken valmiiksi saatuaan vanha mies odottaa ikkunalaudalla istuen suurta vierastaan, mutta saakin ovensa taakse köyhän naisen lapsineen ja myöhemmin vielä kaksi muuta avun tarvitsijaa. Ehkä ei ihan sellaisia mestareita kuin suutari oli koko päivän odottanut. Pettymyksestään huolimatta hän ei käännytä vieraita ovelta, vaan kutsuu heidät sisälle ja tarjoaa lämmintä ruokaa ja majapaikkaa tarvitseville. Hän kertoo myös ovensa taakse ilmestyneille odottavansa mestaria ja pyytää heitä liittymään seuraansa, odottamaan suurta vierasta. Laulussa tavoitetaan kauniisti se, mistä joulussa voi parhaimmillaan olla kysymys. Mestarin odottamisesta, luottamisesta siihen, että hän on kanssamme juhlapöydässä, sillä se on varmasti meille ilmoitettu. Suuren juhlan iloisesta ja jännittyneestä odotuksesta sekä mielekkäästä valmistelusta, mutta myös siitä, että odotuksen ohella ei jätetä huomioimatta apua tarvitsevia lähimmäisiä. Lempeä suutari oivalsi, että juhla ei menetä merkitystään, vaikka hän jakaa omastaan ja auttaa heitä, jotka tulevat hänen luokseen apua pyytäen. Illalla suutarin vaipuessa uneen, ilmestyy mestari hänelle taas ja suutari ihmettelee miksi vieras ei tullutkaan hänen ovelleen. Jeesus vastaa suutarille:

”Olin luonas tänään kolmasti. Hyvää joulua ja kiitos sydämestäni!”

Arkinen halleluja

Monesti pysähtyy miettimään onko Jumalaa olemassa, kun katsoo televisiosta uutisia joissa kerrotaan pahuuksista kotimaassa ja muualla maailmassa. Kysytään itseltään, miksi Jumala antaa tällaista tapahtua ja joskus se kysytään ääneen. Kuitenkin on niin että hyvän vastapainona on aina jotain pahaakin. Jos ei olisi pahaa, emme osaisi kunnioittaa hyvää vaan haluaisimme varmasti sitä enemmän.

Itse olen miettinyt viime aikoina missä arkisissa asioissa ihminen voi kokea Jumalan. Ei sen takia tarvitse lähteä kirkkoon että kokisi yhteyttä Jumalan kanssa vaan sen voi kokea hyvin pienessä ja arkisessakin asiassa. Se voi olla radiossa soiva hyvä kappale joka koskettaa sisintä, ystävällinen hymy ankeassa ihmismassassa, halaus rakkaalta ihmiseltä, kuva vastasyntyneestä lapsesta. Nämä voivat olla niitä pieniä ihmeitä elämässämme, joiden avulla jaksamme jatkaa matkaa. Muistaisimmepa olla niistä kiitollisia ja kiittää niin Jumalaa kuin myös sitä lähimmäistä joka sai tämän aikaan.

Kun elämässämme tulee tilanne, jolloin tuntuu että Jumala on kadonnut arkisen aherruksen alle, voi rukoilla Jaakko Löytyn Arkinen halleluja-kappaleen mukaan:

”Tutuilla teillä ei eksyä saata, jokainen etappi ohjaa ja vie.Vieraalla polulla outoa maata harhassa hapuilee: Missä on tie?
Herra opeta näkemään kaunista siellä,
missä vain soi huokauksina aina arkinen halleluja.”

Teksti julkaistaan Ruovesi-lehdessä 21.11.2012

Yhteinen vastuu

Vaalien alla käydään keskustelua vaalilupauksista ja vaikutusmahdollisuuksista. Nykyiset ja tulevat päättäjät puntaroivat niukkojen rahavarojen jakamista kuntalaisten ja palveluiden kesken ja jokaisella äänestäjällä on asiasta mielipide. Gospelbändi Katajainen kansa laulaa vallankäyttäjistä: ”Ei esivalta turhaan miekkaa kanna jos se köyhille jakaa oikeutta, heikkoja vähäisiä siivillä suojaa eikä murtunutta ruokoa jalkoihin tallaa.” Valtaa pitävien tehtävä on pohtia kuinka yhteiset rahat käytetään ja millaisella tasolla kuntalaisten palvelut tulisi säilyttää. Tärkeää on huomioida etenkin ne ryhmät, jotka eivät voi itse puolustaa oikeuksiaan.

Päätöksiin on helppo ottaa kantaa ja vaatia muutosta kestämättömään tilanteeseen. Usein tuntuu kuitenkin siltä, että äänestäjänä unohtuu toinen puoli. Mitä minä voin tehdä edistääkseni oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa? Kristityn vastuu ei pääty äänestyslipukkeen leimaamiseen. Vaikka yhteiskunnan rakenteet poikkeavat Raamatun ajan maailmasta ja kukin voi toimia omissa tehtävissään ulkoistaen muiden palveluiden tuottamisen yhteiskunnalle, eivät Jeesuksen opetukset aidosta lähimmäisenrakkaudesta ole vanhentuneet. Lähimmäisenrakkautta ei voi ulkoistaa. Jokainen voi omalta osaltaan huolehtia siitä, että pitää silmät auki ja on olemassa ihmisenä ihmiselle kun tukea tarvitaan. Apu voi olla monenlaista ja vastavuoroista, eikä sen aina tarvitse olla materiaa. Myös läsnäolo ja ymmärrys korjaa särkyneitä. Toinen korinttilaiskirje puhuu vastavuoroisuudesta ja kohtuudesta: ”Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään.” Uskon, että yhteisellä vastuunkannolla saadaan aikaan vaaleja suurempi muutos.

Pyhä huolettomuus

Kesäloma mielletään huolettomuuden ajaksi. Kouluaikoina lomaa oli paljon ja koululta kävely suvivirren jälkeen tuntui niin ihanan kevyeltä, että säästä tai kehnoista todistuksen numeroista huolimatta vapaus huojensi mielen. Meidän aikuisten kohdalla puhutaan lomastressistä ja mietiskellään lomasäitä, mutta silti kesälomaa odotetaan ja siitä puhutaan paljon. Ihminen tarvitsee palautuakseen arjesta irroittautumista sekä joutilasta ja mahdollisimman huoletonta aikaa. Myös Luojamme neuvoi pyhittämään lepopäivän, hiljentymään ja rauhoittumaan.

Nyt kun useimpien kesäloma alkaa olla loppusuoralla ja on aika palata arkeen, voivat myös arkiset huolet ja murheet palata taas mieleen. Jännityksen ja pelon aiheet, aiheelliset ja aiheettomat huolet. Osalla meistä on tapana murehtia lähes aina jotain. Onnellisuuden tunteita on vaikea kokea jos jatkuvasti huolestuu tulevasta tai murehtii mennyttä. Viisautta on erottaa huolista ne, joihin voi vaikuttaa, niistä joille ei voi mitään. Matteuksen evankeliumissa Jeesus neuvoo ihmisiä olemaan huolehtimatta ja vertaamaan itseään muihin luontokappaleisiin, jotka eivät murehdi, ja joista Jumala silti huolehtii. Jeesus haluaa osoittaa meille, ettei elämänlaatumme murehtimalla parane. Jumala kyllä huolehtii meistä eikä meidän lupaukseen luottaen tarvitse itse kantaa murhetta huomispäivästä. Mutta kuinka inhimillistä huoli ja murhe siitä huolimatta onkaan. Taas yksi piirre, joka osoittaa kuinka pieni on ihminen osana suurta suunnitelmaa.

Martin Lönnebon rukoushelmissä ei suotta ole sinistä pyhän huolettomuuden helmeä. Huolten täyttämässä arjessa kaipaamme huolettomuutta ja Taivaan Isän huolenpitoa. Helmeä kuvaillaan rukoushelmiteksteissä näin: ”Kun huoltesi ja rauhattomuutesi kuorma painaa, saat pudottaa taakkasi, unohtaa murheesi ja jättää huolesi Hänelle, joka sanoo: Älkää mistään murehtiko. Minä annan teille rauhan.” Pyhän huolettomuuden äärellä voimme rukoilla: Annan pois huolteni taakan. Otan vastaan Sinun rauhasi.